Etsi
Petteri miettii sukupuolivähemmistöjen kuvausta japanilaisessa popkulttuurissa.
Idän lumo -blogi lopettaa kahden vuoden jälkeen. Kiitos kaikille lukijoille!
Japani on täynnä tarinavetoisia romanssipelejä, mutta pelimedia viitsii harvemmin keskittyä naisyleisölle suunnattuihin sellaisiin. Etenkään niihin, jotka ovat K18.
Netflix yrittää parhaillaan määritellä sanan ”anime” tarkoittamaan mitä tahansa siistin näköistä animaatiota. On siis pakko käydä tälläkin vuosikymmenellä uudestaan keskustelu siitä, tarkoittaako sana anime tietynlaista piirtotyyliä.
Goren ja raiskausten täyttämä body horror -kauhuklassikko The Song of Saya on vuosien jälkeen saapunut Steamiin. Onneksi siinä ei ole koulupukuja, muuten se olisi jäänyt sensuurihaaviin.
JRPG ei ole se genre, johon japanilaisen pelikäsikirjoittamisen historia tiivistyy. Sen sijaan monen nykypäivän tekijän juuret ovat seikkailupelien parissa.
Monet Pokémonit perustuvat erilaisiin kansantaruihin ja vastaaviin. Mitkä niistä ovat sellaisia, jotka ovat länsimaisille hyvin vaikeita tajuta?
Pelien kautta saatat tuntea hyvinkin tarkasti paikkoja, joissa et ole koskaan oikeasti käynyt. Erityisesti tämä koskee Tokioa.
Mitä yhteistä on folihattuhörhöillä, korviasärkevällä nörttimusiikilla ja 80-lukulaisella massamurhaajalla?
Monet sankareihin ja pahiksiin liittyvät sanat sisältävät japaniksi nyansseja, joille ei ole vastineita muissa kielissä.
Japanilaisissa teoksissa näkyy säännöllisesti suomalaisia hahmoja. Se miten ne eroavat muista ulkomaalaisista kertoo paljon siitä, miten japanilaiset näkevät suomalaiset.
Sonyn sisältösäännöt laaditaan nykyään Yhdysvalloissa, joten piirroshahmojen vähäpukeisuutta sensuroidaan aiempaa kovemmalla kädellä. Lähtevätkö japanilaiset indiekehittäjät nyt Switchin kelkkaan?
Alku- ja lopputekstivideot ovat tärkeä osa animen tyyliä. Siitä ei siis seuraa mitään hyvää, jos animea julkaisee jättifirma joka ei ymmärrä animesta mitään.
