Unohdettu Super Mario -peli on niin hämärä teos, että oksat pois

Ilman Shigeru Miyamotoa kehitetty Super Mario Land on hyvin hämärä teos.

22.6.2024 10:00

Kun Nintendo valmistautui 1980-luvun lopulla julkaisemaan Game Boy -konsolinsa, kyseessä oli samaan aikaan sekä valtavan futuristinen, että tavallaan retrohenkinen operaatio. 1980-luvun teknologialla käsikonsolin tehtaileminen ei ollut aivan simppeli operaatio, joten Nintendo ansaitsee suuren peukun pioneerin roolin omaksumisesta. Samalla rooli kuitenkin oli hyvin luonteva, sillä olihan firma alkujaan tehnyt maihinnousunsa videopelimarkkinoille yksinkertaisten käsipelien avulla.

Suuren hetken lähestyessä Nintendon toimitusjohtaja Hiroshi Yamauchi julisti, että laite tarvitsisi hauskan ja suuren julkaisupelin, joka innostaisi ihmiset hankkimaan konsolin. Tämän pitäisi tietenkin olla itsestäänselvyys, mutta kun katselee monien konsolien julkaisuvalikoimia, selkeästi näin ei ole.

Koska kyseessä oli Nintendon kone, pelin aihepiiri oli tietenkin selvä: uusi Super Mario -seikkailu. Tuntemattomista syistä johtuen Nintendon ässä, Shigeru Miyamoto, ei osallistunut projektiin, vaan operaatio nakitettiin Game Boyn luojan, Gunpei Yokoin, johtamalle R&D1-tiimille.

Kun Miyamoton valvova silmä katseli aivan muihin suuntiin, Yokoin tiimi antoi palaa kunnolla ja tehtaili niin hämärän pelin, että sitä ei Super Mario -seikkailuksi edes uskoisi.

Kaikki alkaa niin tyypillisesti. Pieni Mario, suuri maailma. Okei, pelin käyttöliittymä näyttää hieman erikoiselta, koska se on puristettu Game Boyn pienelle ruudulle, ja myös pelihahmot ovat persoonallisen näköisiä. Mutta sen ymmärtää, sillä ruutu tosiaan oli hyvin pieni, joten kovin monimutkaiset hahmomallit eivät olisi toimineet. Ja on myös myönnettävä, että ovathan hyvin pienet Mario-viholliset myös äärettömän söpöjä.

Niin pelaaja sitten etenee läpi ensimmäisen parin kentän, vihollisia talloen ja yllätyksiä kokien. Tässä pelissä tallotut kilpikonnat eivät lennä ulos kuoristaan, vaan muuttuvat pommeiksi, jotka räjähtävät parin sekunnin kuluttua. Miksipä ei! Perinteinen kenttien lopussa odottanut lipputanko on myös korvattu oudolla tornilla, jonka ylä- ja alapäässä on erilliset ovet. Oletettavasti ylemmästä läpi kulkemalla, usein kinkkisen tasohyppelyosion jälkeen, saa enemmän pisteitä. Ja sitten alkavat yllätykset.

Olin lievästi sanoen hämmentynyt, kun Bowserin linnan sijaan Marion matka veikin hieroglyfien täyttämään pyramidiin, jossa saa väistellä tulta ampuvien sfinksien ohella katosta putoavia kiviä ja muita ikäviä ansoja. Eikä siinä vielä kaikki, sillä seuraavaksi edessä on outo saarimaailma, jonka taivaalla leijuu lentäviä lautasia ja jonka viholliset ovat päätään heitteleviä robotteja, vedestä hyppiviä kalan luurankoja ja ties mitä muuta hämärää. Ja sitten tasohyppely vaihtuu sivuttain vieriväksi räiskintäpeliksi.

Super Mario Land on todellakin aivan uskomattoman halluinen peli, jossa kehitystiimi on tehnyt aivan mitä sattuu. Minulla ei sinänsä ole mitään halluisia pelejä vastaan ja pitkän linjan lukijat muistavat, että olen ylistänyt Super Mario -pelejä siitä, että niiden kehitystiimit ovat uskaltaneet kokeilla milloin mitäkin erikoisia elementtejä. Ongelma tässä tapauksessa on kuitenkin se, että Super Mario Land suuntaa niin kauas tutuilta poluilta ja niin outoihin suuntiin, että se ei lopulta edes tunnu Super Mario -peliltä.

Tässäkään ei sinänsä olisi mitään vikaa, sillä kyllähän maailmaan pelejä mahtuu, mutta kun Super Mariolla ja Super Mario Landilla ei lopulta ole paljon muuta yhteistä kuin päähenkilön nimi, voidaan pohtia, menikö kaikki aivan suunnitelmien mukaan. Tätä vaikutelmaa tukee myös se, että Super Mario Land on pelituntumaltaan hyvin erilainen peli kuin NESin Super Mariot. Ohjaaminen tuntuu erikoiselta ja vuosikausien varrella hiotut Super Mario -refleksit tuottavat useita kuolemia, kun vaikka kiihtyvyyskäyrä ei olekaan lainkaan sellainen kuin mihin olen tottunut

On mukana silti todella hyviä juttujakin, kuten esimerkiksi Hirokazu Tanakan säveltämä ääniraita. Sekin on tyyliltään hyvin erilainen kuin perinteiset Super Mario -sävellykset, mutta tällä kertaa positiivisella tavalla.

Ei ole hirveän yllättävää, että Super Mario Land sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton. Myös moni sen tuoreeltaan kokenut oli yllättynyt tai jopa järkyttynyt siitä, miten omalaatuinen se oli. Aikanaan ongelmaa pahensi se, että Game Boyn näyttö ei ollut hirveän laadukas. Moni pelaaja valitti aikanaan, miten rasittavaa pienen näytön tihrustaminen oli. Ongelmaa ei auttanut se, että kaikki liikkuva grafiikka jätti jälkeensä myös todella dramaattisia haamujälkiä, joten pienten hahmojen tuijottaminen rasitti merkittävästi silmiä.

Myös Nintendolla taidettiin lopulta ymmärtää, että projekti oli parasta jättää sinne kiinnostavien kokeilujen kansioon. Muutamaa vuotta myöhemmin julkaistu jatko-osa, Super Mario Land 2: 6 Golden Coins, oli tyyliltään paljon lähempänä Super Mario Bros 3:a ja Super Mario Worldia. Moniakaan Super Mario Landin ideoita ei ole muutenkaan myöhemmissä Super Mario -peleissä näkynyt.

Kaiken kruunasi lopulta se, että vaikka Super Mario Land olikin suuri myyntimenestys ja sillä on faninsa, sitä ei kuitenkaan lopulta tarvittu. Yamauchi oli siinä täysin oikeassa, että Game Boy tarvitsi sen superhittinsä, joka saisi ihmiset ostamaan konsolin, ja sellaisen se myös sai. Mutta se tappajapeli ei ollut Super Mario Land, vaan Tetris.

Miikka Lehtonen

Lisää luettavaa