The Thing on täydellinen elokuva, mutta peliversio jää kauas täydellisyydestä

The Thing yritti paljon ja on epäonnistumisestaan huolimatta kiintoisa peli.

29.6.2024 10:00

Jos minun täytyisi nimetä täydellinen elokuva, pystyisin vetämään hatusta kaksi vaihtoehtoa: Ghostbusters ja John Carpenterin The Thing. Siis se vuoden 1981 versio, ei herra jumala todellakaan se vuoden 2011 versio. Eri mieltä saa olla, mutta minun kirjoissani nämä ovat kaksi elokuvaa, joista en muuttaisi mitään, ja joihin en ole kyllästynyt loputtomista uudelleenkatseluista huolimatta.

Täydellisyys tuo kuitenkin mukanaan paineita, sillä on hyvin todennäköistä, että kaikki mahdolliset seuraajat eivät tule yltämään täydellisyyteen ja täten tuntuvat alkuperäiseen verrattuna pettymyksiltä. Esimerkiksi Ghostbusters II on todella hyvä elokuva, mutta ei yhtä hyvä kuin alkuperäinen, joten sitä pidetään fanien keskuudessa pettymyksenä.

Tämä kaikki toimii johdantona tälle kysymykselle: tiesittekö, että The Thing sai myös virallisen jatko-osan? Ei, en puhu nyt vuoden 2011 leffasta, se oli puoliksi uusintaversio ja puoliksi esiosa. Ehei, puhun vuoden 2002 pelistä, joka todellakin on virallista jatkoa Carpenterin legendaariselle elokuvalle. Eikä sitä tarvitse edes verrata täydellisyyteen, että se tuntuisi pettymykseltä!

On todellakin hyvin kyseenalaista lähteä yleensäkään tekemään jatkoa The Thingille, sillä alkuperäinen elokuva päättyi muun leffan tavoin täydellisesti. Ei korjattavaa, iso käsi kaikille osallisille. Jos ette usko tai muista, niin käykää katsomassa leffa. Voin odottaa sen aikaa.

No niin, täydellistä, vai mitä? Okei, ja nyt pilataan täydellisyys jatkamalla tarinaa täysin tarpeettomasti ja ei kovinkaan yllättäen paljon elokuvaa huonommin. Vuosien varrella kokonaiset kaksi peliä julkaissut Computer Artworks on kehittänyt pelin, jossa kaksi sotilasryhmää saapuu muutamaa viikkoa myöhemmin selvittämään, miksi kukaan arktisella tutkimusasemalla ei enää vastaa puhelimeensa. Palaneiden raunioiden keskeltä löytyy ratkomistaan odottava mysteeri, paljon kinkkisiä pähkinöitä ja tietenkin myös vaaroja.

The Thing on kolmannen persoonan selviytymiskauhupeli, joka on jo pelkällä olemassaolollaan hämmentävä teos. Kehittäjät ovat kyllä selvästi halunneet tehdä kunniaa elokuvalle lainaamalla siitä paljon elementtejä, mutta samalla pelattavuuden alttarilla on uhrattu paljon niitä juttuja, jotka tekivät elokuvasta niin uskomattoman kokemuksen. Enkä puhu nyt vain siitä, että vuoden 2002 teknologialla tehdyt välianimaatiot tai peliin palkatut näyttelijät eivät tietenkään ole yhtä kiehtovaa katsottavaa kuin mestarillisesti ohjattu ja näytelty elokuva. Se on itsestäänselvyys, The Thingissä riittää paljon muutakin kummallista.

Otetaan ensin ne hyvät ideat. Niistä paras on, että pelaaja ei käytännössä koskaan ole yksin, vaan mukana seuraa muutama muukin selviytyjä. Kaikilla näistä on omat taitonsa ja persoonallisuutensa, joista kumpaakaan ei voi jättää huomioitta. Vastaan tulee vähän väliä vaikka rikkinäisiä sähkölaitteita, jotka saa korjattua vain komentamalla insinöörin asialle. Mainiona ideana The Thing mallintaa myös selviytyjien henkistä kanttia. Kun ryhmä löytää runneltuja ruumiita tai joutuu olentojen hyökkäyksen kohteeksi, pinnat kiristyvät. Jos pinna kiristyy liikaa, tuloksena voi olla toimintakyvyn menetys tai suoranainen paniikkikohtaus, jossa tyhjennetään koko lipas pitkin seiniä ja kavereita. Hauskaa!

Peli pyrkii myös mallintamaan elokuvasta tutun vainoharhaisen meiningin, sillä mukana seuraavat tyypit tietävät hyvin, että kaikki eivät välttämättä ole sitä, miltä näyttävät. Erinäiset kulissien takana pyörivät mekanismit mallintavat sitä, miten luottavaisesti tai epäilevästi kaverit suhtautuvat pelaajaan. Pelaaja itse ei tiettävästi voi muuttua pelin aikana tietämättään kaksoisolennokseen, mutta muut kyllä voivat. Niinpä myöskään tekoälyn kavereihin ei voi koskaan luottaa täysin. Jälleen, todella hauska idea!

Ja nyt ne huonot uutiset: The Thingin toteutus ei ole läheskään hyvien ideoiden vaatimalla tasolla. Kehitystiimi on puraissut turhan suuren suupalan ja tukehtuu siihen jo alkumetreillä. Esimerkiksi kaverit voivat aivan itsekseen, yllättäen ja täysin epäloogisesti korvautua avaruusolennoilla miltei milloin tahansa. Tämä on typerää ja turhauttavaa, varsinkin kun peli sisältää myös paljon elegantimpiakin mekanismeja, joilla saman jutun olisi voinut hoitaa. Joskus kaverit vain jäävät jälkeen ja pyytävät sitten radiolla muuta ryhmää tulemaan noutamaan. Nämä olisivat olleet mitä mainioimpia tilaisuuksia suorittaa vaihtoja sen sijaan, että joku vain muuttui avaruusolennoksi kun pelaaja räpäytti silmiään.

Lisäksi se varsinainen vainoharhainen kauhu näkyy ja tuntuu enimmäkseen vain välianimaatioissa. Valtaosan ajasta pelaaja kavereineen räiskii joka puolelta kimppuun juoksevia avaruusolentoja, aivan kuin The Thing olisi yllättäen muuttunut Aliensin henkiseksi toimintaleffaksi. Tavallaan ymmärrän, miksi näin on tehty. Kehitystiimi on myöhemmin pohtinut avoimesti haastatteluissa, että he eivät lopulta saaneet sitä vainoharhaista tunnelmointia toimimaan läheskään visioiden tasolla, eikä myöskään kaikkia ominaisuuksia saatu ikinä mukaan peliin. Kun pelissä kuitenkin täytyy tehdä jotain, niin räiskitään sitten.

Ongelmista huolimatta en voi vihata The Thingiä. Päinvastoin. Nostan kehitystiimille hattua siitä, että se on uskaltanut tavoitella pilviä. Se on aina paljon kiinnostavampaa kuin jonkun perustason paskeen tekeminen. Vaikka tällä kertaa tavoitteita ei saavutettukaan, ne varmasti herättivät ideoita muiden mielissä ja innostivat myöhempiä pelinkehittäjiä. Ja toki myös pelaajan perspektiivistä rohkea ja uskaltava peli tarjoaa enemmän kokemisen arvoista sisältöä kuin geneerinen tusinateos.

Pitää myös todeta, että vaikka dissaankin nyt peliä välillä kunnolla, The Thingissä on myös paljon, mistä pitää. Vaikka pelasin itse sitä kesäkuun auringon valaisemassa asunnossa, tunnelma nousi silti sen verran korkealle, että muutamaan kertaan hypähdin kunnolla tuolillani. Peli näyttää, tuntuu ja kuulostaa The Thingiltä, mikä ei sinänsä ole yllättävää, koska kehitystiimi sai alkunsa digitaalisena taidekollektiivina. On siis ihan ymmärrettävää, että heillä riittää taitoa ja näkemystä tehdä tunnelmallista sisältöä, sekä myös leikitellä pelillisillä ideoilla ja mekanismeilla, joihin rutinoituneemmat kehittäjät eivät olisi ehkä halunneet koskeakaan.

The Thing sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton, ihan aiheesta. Julkaisuversiossaan peli oli todella buginen tapaus, eikä kaikkia suuria bugeja saatu ikinä parista päivityksestä huolimatta korjattua. Lisenssi ja ehkä myös uskaltavat ideat siivittivät sen ongelmista huolimatta hyviin myynteihin, ja sittemmin peli on nauttinut kulttiklassikon maineesta. Sillä riittää faneja ja ystäviä, jotka suosittelevat sitä mielellään myös muille, toki pienten varoitusten saattelemana.

Tämä mielessä onkin kivaa, että hyvistä uusintaversioistaan tunnettu Nightdive Studios julkisti äskettäin, että The Thing saa uusintaversionsa vuoden loppuun mennessä. En toki oleta, että se vihdoin lunastaisi kaikkia alkuperäisen tiimin tavoitteita, mutta jos se saa edes ne suurimmat hölmöydet – kuten yllättäen muukalaisiksi muuttuvat kaverit – korjattua ja tuunaa käytettävyyttä, kokonainen uusi sukupolvi voi taas löytää pelin riemut.

Miikka Lehtonen

Lisää luettavaa