Vuosi lähestyy loppuaan, mutta muutamia pienempiä viime hetken julkistuksia on sadellut silti vielä meidän kaikkien kummasteltavaksi. Rockstar esimerkiksi viimeistelee vuoden GTA Onlinen ja Red Dead Onlinen uudella lisäsisällöllä, uusi Pathfinder-roolipeli on vahvistunut ja Starship Troopers saa sekin tuoreen strategiapelin. YouTubellakin oli vaihteeksi peliasiaa sen ryhtyessä keventämään tapaansa käsitellä videopeliväkivaltaa.
Näistä ja monista muista aiheista voit lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
GTA Onlinen ”suurin, rohkein ja monimutkaisin” ryöstö käynnistyy ensi viikolla
Päivää myöhemmin olisikin sitten Red Dead Online -päivityksen vuoro. Sen voimin pelissä päästään pontikkamestarin asemaan.
– Kertoo aika paljon GTA Onlinen ”viehätysvoimasta” kun ei jaksa edes käydä katsomassa tätä ”suurinta, rohkeinta ja monimutkaisinta” heistia vaikka nimenomaan heistit oli itselle se mielenkiintoisin osuus Onlinessa. -zappah
– Nuotahan nuo on ollut aika pitkälti. Itse en ole jaksanut grindailla. -HumppaLeka
Hyvästi loottilaatikot: Rocket Leaguen loppuvuoden suurpäivitys on saapunut
– Olisivat voineet kyllä hieman laskee credittien hintoja. Lisäksi aika hitaasti vaihtuu tarjonta kaupassa, 48h kahden harvinaisemman esineen vaihtumiseen. Noh, pääsipä siitä lottoomisesta eroon, olisi ollutkin ihme et olis saanut blue printeinä kaikki ja sieltä valits mitä haluaa hankkia. -Bloodborne
– Hyvä konsepti mutta ihan törkeän kalliita on kaikki tavarat siellä. Community nyt ois pahastunu mistä vaan, mutta vittu jostaki jämärenkaista 14€. Redditissä porukka syystäkin aika vihasena. -kribmeister
Tietokoneroolipeli Pathfinder: Wrath of the Righteous paljastui Kingmaker-tekijöiltä
Huhu: Seuraavan sukupolven Xboxista tulossa sittenkin vielä kaksi versiota – halvemmassa ei levyasemaa ja kepeämmät tehot
– Halvempi tulee kyllä pitkällä tähtäimellä kalliimmaksi. –Augustus
– Kehittäjien näkökulmasta sama keskusprosessori / muisti on se tärkein, graafista tehoa voi aina käyttää lisää melko helposti ilman että se juurikaan vie suoritustehoa prosessorilta. –Bloob
Pakokauhu jatkuu kylmässä sodassa – The Outlast Trials paljastui
Resident Evil 3 -uusioversio alkaa olla varma homma – tältä näyttää nettiin vuotanut kansitaide
– Tämä on varmasti hyvin oleellinen pointti, mutta onpas Nemesiksellä erikoiset hampaat! -Kornholic
– Johtuu takulla siitä kun tälle on kakkosen tavoin tarkoitus antaa realistisempi looki. Alkuperäissähän jotkut hirviöt on kuin suoraan toiminta/fantasia animesta. -Tylor
YouTube muuttaa videopeliväkivaltaa koskevia käytäntöjään
– Hyvä uudistus! Onneks osa mainostajistakin rupee nyt antaan mainoksiaan myös rankempaan sisältöön niin voi tulevaisuudessa olla mahdollista itelläkin saada mainokset jos ny ikinä saa tietty niitä vaatimuksia vaan täytettyä että ylipäätänsä saa mainokset. -Speedy
Starship Troopers palaa strategiapelinä
– Ei ole kovin kauaa kun katsoin leffan viimeksi. Verhoevenin tyyli vaan iskee. Vienolla kiinnostuksella odotan millaista peliä on tulossa. -mantelirapu
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – pimeän puolen alkujuuria ja X-COM-luojan uusi muukalaissota
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Early Access: GTFO (Win) \ 9.12.
- Tekken 7 – Ganryu, Leroy Smith, Frame Data (PS4, XOne, Win) \ 10.12.
- Early Access: Temtem (Win) \ 21.1.2020
- Kingdom Hearts III – ReMind (PS4 | XOne) \ 23.1.2020 | 25,2,2020
- Pillars of Eternity II: Deadfire Ultimate Edition (PS4, XOne) \ 28.1.2020
- The Dark Crystal: Age of Resistance Tactics (PS4, XOne, Switch, Win) \ 4.2.2020
- The Suicide of Rachel Foster (Win) \ 19.2.
- Under Night In-Birth Exe:Late[cl-r] (PS4, Switch) \ 21.2.2020
- My Hero One’s Justice 2 (PS4, Xone, Switch, Win) \ 13.3.2020
- Persona 5: Royal (PS4) \ 31.3.2020