Viikonlopuksi tekemistä? Sankariräiskintä Overwatch on ilmainen kaikilla alustoilla

Blizzardin moninpeliräiskintä Overwatch kutsuu pelaajat taas ilmaisiin karkeloihin viikonloppuna.

24.8.2018 07:56

Blizzardin moninpeliräiskintä Overwatch on jälleen pelattavissa ilmaiseksi kaikilla alustoilla tulevan viikonlopun ajan.

Ilmaisjakso on parhaillaan käynnissä ja kestää aina tiistaiaamuun 28. elokuuta asti. Viikonloppu koskee pelin pc-, PlayStation 4 – ja Xbox One -versioita.

Pelaajat saavat käsiinsä kaikki pelin 28 sankaria,18 karttaa sekä moninpelitiloja. Käyttäjillä on myös mahdollisuus osallistua vielä meneillään olevaan Summer Games -tapahtumaan, jossa tarjolla on uusia kosmeettisia esineitä hahmoille.

Tuttuun tapaan kaikki viikonlopun aikana saadut saavutukset, kosmeettiset esineet ja muut kehitykset pysyvät tallessa, mikäli pelin aikoo myöhemmin ostaa itselleen.

Blizzard julkisti tällä viikolla Gamescom-messuilla pelin seuraavan uuden kartan, Busanin, josta voi katsoa ensimmäisen silmäyksen alla olevalta trailerilta.

Overwatch on saatavilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lisää luettavaa