Uudesta God of Warista huhuillaan urakalla

Huhut God of War -pelisarjan ympärillä käyvät entistäkin kuumempina. Nyt säveltäjä Timothy Williamsin ansioluettelosta on löytynyt merkintä God of War IV -pelistä, jonka julkaisua on myös ennustettu jo tämän vuoden puolelle.

13.4.2012 07:49

Sonyn menestyssarja God of War ei osoita kuolemisen merkkejä. Sodanjumala Kratoksen tarinaa jo kolmen kotikonsoli- ja kahden käsikonsolipelin voimin kertonut pelisarja voineekin jatkua vielä God of War IV:n muodossa.

Tällä kertaa pelin olemassaolosta on vihjaillut säveltäjä Timothy Williams, jonka ansioluetteloon oli lipsahtanut maininta uudesta God of War -pelistä. Peliblogi Joystiqin mukaan Williams on vahvistanut työskentelevänsä pelin musiikkien parissa, mutta kertoo samalla pääsäveltäjän tehtävän olevan Tyler Batesin  (300Transformers: War for Cybertron) harteilla.

Sony ei ole suostunut kommentoimaan huhuja.

Aiemmin God of War IV on pyörinyt otsikoissa PSM3-lehden huhuiltua pelin saapuvan tämän vuoden syyskuussa kauppoihin. Myös yhteistyöpelitilan mukanaolosta on riittänyt spekulointia.

Lähde: Joystiq, CVG

Lisää luettavaa