Uusi No Man’s Sky -päivitys laittoi toiminnan kunnolla uuteen uskoon

No Man's Skyn Sentinel-päivitys laittaa kritiikkiä keränneen toiminnan uuteen uskoon.

17.2.2022 06:41

Hello Gamesin avaruusseikkailu No Man’s Sky jatkaa edelleen uudistumistaan.

Tänä vuonna jo kuuden vuoden ikään tuleva No Man’s Sky on saanut uuden päivityksen, joka uudistaa yhtä pelin kritisoiduimmista osa-alueista. Studio kertoo Sentinel-päivityksen tekevän pelin taisteluista aiempaa dynaamisempia ja merkityksellisempiä. 

Taisteluiden todetaan olevan aiempaa nopeatempoisempia ja monipuolisempia. Päivitys on lisäksi tuonut No Man’s Skyn taisteluihin kattavan visuaalisen päivityksen, joka uudistaa kattavasti pelin aseistuksiin liittyviä visuaalisia tehosteita.

Sentinel-päivitys sisältää myös uusia tapoja taistella robottivihollisia vastaan. Esimerkiksi neutronitykki ja tainnutuskranaatit tarjoavat keinoja haastavampien vihollisvastusten päihittämiseen. Pelaajat voivat valjastaa tuekseen myös tekoälyn ohjastaman Exomech-robottipuvun. Uudet varusteet ovat avuksi raskaammin aseistettujen ja monipuolisempien vihollisten torjumisessa. Mikäli tilanteet käyvät liian kuumaksi, voivat pelaajat hyödyntää myös häiveteknologiaa paetakseen taisteluista.

No Man’s Skyn Sentinel-päivitys on saatavilla nyt. Päivityksen antiin voi tutustua tarkemmin pelin verkkosivuilla ja oheisella trailerilla.

Lähde: Nomanssky.com

Lisää luettavaa