Teroita hampaasi: EA vahvisti seuraavan Battlefield-laajennuksen julkaisupäivät

Ensimmäinen satsi Battlefield 4 -pelaajia pääsee käsiksi pelin uuteen Dragon's Teeth -laajennukseen ensi viikolla.

9.7.2014 14:59

Electronic Arts on vahvistanut julkaisupäivät Battlefield 4:n seuraavalle karttapaketille. Dragon’s Teethiksi kutsuttu pelin neljäs suurempi laajennus aloittelee sotaansa Battlefield Premium -jäsenten kanssa heinäkuun 15. päivä ja ulottaa kouransa lopulta kaikkiin pelaajiin kaksi viikkoa myöhemmin.

Alkujaan julkaisupäivä lipsahti julkisuuteen jo viime viikolla EA:n oman Origin-pelipalvelun Twitter-tilin kautta. Nyt päivämäärä on kuitenkin lyöty virallisesti lukkoon.

Dragon’s Teeth laajentaa Battlefied 4:n karttatarjontaa neljällä uudella sotatantereella, jotka tällä kertaa sijoittuvat urbaaneihin aasialaisympäristöihin. Vanhaa kunnon levolution-kikkaakaan ei unohdeta, sillä mukana nähdään muun muassa kartta, jossa pelaajat pääsevät tyhjentämään kokonaisen järven tieltään.

Muita laajennuksen mukana tulevia uutuusherkkuja ovat esimerkiksi luoteja kestävä kilpi, kauko-ohjattava R.A.W.R.-panssariajoneuvo sekä tuore pelitila Chain Link. Chain Link on eräänlainen uusioversio Battlefieldin vanhasta tutusta Conquest-tilasta, mitä nyt tällä kertaa pelaajat valloittavat haltuunsa alueita pyrkimyksenään linkittää ne yhteen.

Uuteen laajennukseen valmistautuakseen EA ja DICE julkaisivat tällä viikolla Battlefield 4:ään myös uuden pienen päivityksen. Pääasiallisesti se tekee korjauksia peliin.

Viimeinen Battlefield-laajennus Final Stand on määrä myös julkaista vielä kesän tienoilla.

Lähde: Battlefield Blog

Lisää luettavaa