Tältä se näyttää: Naughty Dog esitteli The Last of Us Part II:sta varsinaista pelikuvaa

The Last of Us Part II:sta saatiin 11 minuuttia pelikuvaa Sonyn E3-lehdistötilaisuudessa.

12.6.2018 01:43

Sony ja Naughty Dog käynnistivät E3-lehdistötilaisuutensa The Last of Us Part II:lla. Lehdistötilaisuuden hieman erilaisen luonteen myötä pelistä näytettiin peräti 11 minuutin mittainen video, jossa pelistä nähtiin välivideota ja varsinaista pelikuvaa.

Välivideossa nähdään aikuistunut Ellie tanssiaisissa, jossa hän tekee lähempää tuttavuutta Dina-nimiseen ystävättäreensä. Heti perään esitys siirtyi varsinaiseen pelikuvaan, jossa Ellie hiipii ja metsästää häntä jahtaavia tahoja.

Synkässä metsässä ja kaupungin raunioissa liikutaan ja taistellaan varsin vapaanoloisesti, ja aseina Elliellä oli niin jousta kuin puukkoa lähitaisteluihin. Erityisesti silmiin pistivät vihollisten elävät reaktiot, kun esimerkiksi eräs vastustajista säikähtää havaitessaan Ellien aseen kanssa auton alta ja ymmärtää, ettei hänellä ole mahdollisuuksia selvitä.

Videon voi katsastaa ohesta. The Last of Us Part II:lle ei annettu ainakaan kirjoitushetkellä tarkempaa julkaisupäivää.

Lisää luettavaa