Hotline Miami 2:n jo kesäksi lupailtu kenttäeditori tekee vihdoin tuloaan.
Pelin kehittäneen Dennaton Gamesin tuoreen blogipäivityksen mukaan hurmeisia kenttiä päästään rakentelemaan pc:llä 10. joulukuuta alkaen. Editori ottaa ensiaskeleensa Steamissa kaikille avoimena Windows-beetaversiona, mutta valmis tuote tulee olemaan myös Linux- ja Mac-yhteensopiva. Konsoleille editoria ei kaavailla.
Aikaisempien kurkistusten perusteella Hotline Miami 2:n kenttäeditori on hyvinkin pullea paketti: tavanomaisen vihollisten ja tavaroiden asettelun ohella taiteellisimmat voivat suunnitella kentilleen vaikkapa omia intro- ja välianimaatioita. Kaikki editorin sisältö on pelaajien käytössä alusta asti, mutta valinnanvaikeutta lievittääkseen ja oppimiskäyrää loiventaakseen Dennaton suunnittelee jo videotutoriaalisarjaa.
Editorin kokoversio julkaistaan näillä näkymin tammikuun puolella. Dennaton ei voi vielä vakuuttaa, että beetaversiossa rakennellut kentät selviävät varsinaisesta julkaisusta.
Lähde: Dennaton, PC Gamer, VG247