The Super Mario Bros. Movie on osoittautunut huimaksi kassamagneetiksi.
Huhtikuun alussa elokuvateattereihin saapunut animaatioelokuva on ylittänyt eilen miljardin dollarin lipputulot maailmanlaajuisesti. Kyseinen saavutus meni rikki eilen sunnuntaina, jolloin elokuvan ensi-illasta tuli kuluneeksi 26 päivää.
Super Mario Bros. -elokuvan lippumyynneistä 490 miljoonaa on peräisin pohjoisamerikkalaisista teattereista. Muualla maailmassa ihmiset ovat kuluttaneet lippuluukuilla 532 miljoonan dollarin edestä rahaa.
Kyseessä on Variety-sivuston mukaan vasta viides miljardirajan saavuttava elokuva edellisen kolmen vuoden ajalta. Vastaavaan saavutukseen ovat yltäneet viime vuosina vain Spider-Man: No Way Home, Top Gun: Maverick, Jurassic World Dominion ja Avatar: The Way of Water.
The Super Mario Bros. Movie on luonnollisesti myös vuoden 2023 menestyksekkäin elokuva lipputulojen valossa. Samalla kyseessä on myös kaikkien aikojen menestyksekkäin pelielokuva. Elokuva on jo nyt varsin menestyksekäs myös kaikkien aikojen tuottoisimpien elokuvien sarjassa. The Super Mario Bros. Movie on lipputuloillaan kivunnut jo 50 tuotoisimman elokuvan joukkoon ohittaen esimerkiksi Hobitti – Odottamaton matka– ja Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvat.
Lähde: Variety