Sony joutuu oikeuteen PlayStation Storen hinnoittelun vuoksi – väitetään nyhtäneen kuluttajilta 5,7 miljardin euron edestä ylimääräisiä maksuja

Joukkokanne etenee oikeudenkäyntiin Isossa-Britanniassa.

24.11.2023 08:42

PlayStation Store -joukkokanne etenee oikeuteen Isossa-Britanniassa Sonyn vastustuksesta huolimatta.

Viime vuoden elokuussa nostetun kanteen mukaan Sony on käyttänyt hyväkseen määräävää markkina-asemaansa yliveloittamalla kuluttajilta liian korkeita maksuja PlayStation Storessa. Kanteen mukaan Sonyn asema digitaalisen sisällön myynnissä PlayStation-konsoleilla on mahdollistanut kohtuuttomien ehtojen määräämisen kehittäjille ja julkaisijoille.

Sonyn veloittaa PlayStation Storessa myytävästä sisällöstä 30 prosentin osuuden. Kanteessa Sonyn komissiota kuvataan ylimitoitetuksi suhteessa kustannuksiin, joita palvelun tuottaminen yhtiölle aiheuttaa. Yhtiön väitetäänkin veloittaneen kuluttajilta jopa 5 miljardin punnan (n. 5,7 miljardia euroa), edestä ylimääräisiä maksuja.

Sony pyrki estämään kanteen etenemisen oikeuteen, mutta Ison-Britannian valitusoikeus antoi tällä viikolla kanteelle luvan edetä oikeuteen. Joukkokanteen osallisia ovat kaikkia Isossa-Britanniassa asuneet henkilöt, jotka ostivat pelejä tai lisäsisältöä PlayStation Storesta elokuun 2016 ja elokuun 2022 välillä. Mikäli kanne voittaa oikeuskiistan, voivat kyseiset henkilöt saada 67 – 562 punnan korvauksen henkilöä kohden. Kokonaisuudessaan korvaussumma asettuisi siis 562 miljoonan punnan ja 5 miljardin punnan välille.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa