Pelijätti Valve näyttää vihjailevan Counter-Strike 2:n lähestyvästä julkaisusta.

Valve on aikaisemmin kertonut Counter-Strike 2:n ilmestyvän kesän aikana. Vuosi on alkanut kääntyä jo syksyn puolelle, eikä julkaisupäivästä vieläkään ole virallista tietoa. Pelin Twitter-tilillä julkaistu viesti kuitenkin antaa vihiä mahdollisen julkaisun lähestymisestä piakkoin.

Counter-Striken tilillä julkaistussa viestissä kysytään mitä ihmiset suunnittelevat ensi keskiviikoksi. Viestin on tulkittu merkitsevän Counter-Strike 2:n julkaisua 27. syyskuuta, vaikka Valve ei toistaiseksi olekaan kommentoinut asiaa tämän enempää.

Keväällä paljastettu Counter-Strike 2 on merkittävä uudistus pitkäikäiseen verkkoräiskintään. Pelimoottoriuudistuksen myötä Counter-Strike 2 korvaa ilmestyessään nykyisen Counter-Strike: Global Offensiven ja tuo samalla uudistukset kaikkien pelaajien saataville maksutta. Uudistuksista annettiin esimakua jo maaliskuussa pelin paljastuksen yhteydessä.

Lähde: Valve

Lisää luettavaa