Remedy on antanut tilannepäivityksen työn alla olevista peliprojekteistaan.

Suomalaisstudio sai vastikään valmiiksi ylistetyn Alan Wake 2:n. Yhtiö kertoi osavuosikatsauksessaan näkymiään myös tulevien projektiensa osalta.

Alan Wake 2:n päivitysten ja lisäsisällön ohella Remedy kehittää myös useita uusia peliprojekteja. Studion mukaan Control-pelin jatko-osa on edelleen konseptitodennuksen asteella. Remedy kuvaa suunnitelmiaan pelin varalle kunnianhimoiseksi, ja toteaa Control 2:n suunnittelun etenevän hyvin. Pelin kehityksen arvioidaan etenevän konseptointitasolla vielä muutaman vuosineljänneksen ajan, joiden aikana studio keskittyy pelin avainelementtien todentamiseen ennen kehitystiimin kasvattamista.

Max Payne 1:n ja Max Payne 2:n uusioversion kehityksessä studio kertoo edenneensä tuotantovalmiuteen asti. Remedyn mukaan pelin tyyli ja mittakaava on kirkastunut ja projektia työstetään erityisen hyvin organisoidun tiimin toimesta. Studio kertoo olevansa innoissaan projektin tilanteesta ja tulevasta menestyksestä.

Lisäksi työn alla olevan Condor-yhteistyöverkkopelin kerrotaan edenneen konseptitestauksesta tuotantovalmiuteen. Studio kertoo saaneensa arvokkaita näkemyksiä palvelupohjaisten pelien kehittämisestä ja kertoo olevansa hyvässä asemassa kehittäessään peliä, jota pelaajat voivat pelata vuosien ajan.

Vanguard-työnimellä tunnettavan projektin kerrotaan edenneen seuraavien vaiheiden määrittelyyn yhdessä julkaisukumppanin kanssa. Samalla projektin konseptitestauksen arvioidaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä.

Remedy arvioikin pitkän aikajänteen liiketoimintanäkymiensä olevan vahvat useiden käynnissä olevien projektien ansiosta. Yhtiön tulos heikkeni vielä edellisellä vuosineljänneksellä merkittävien kehitysinvestointien vuoksi, mutta Alan Wake 2:n valmistumisen ja positiivisen vastaanoton arvioidaan muodostavan vahvan pohjan pitkäjänteiselle myynnin kehitykselle.

Lähde: Remedy