E3-messuilla esitelty PlayStation 3:n liikkeentunnistinohjain saapuu näillä näkymin markkinoille vuoden 2010 alussa. PlayStation-osaston nokkamies Kaz Hirai kertoo PS3:n liikkeentunnistusteknologian valmistuvan aikaisin ensi vuonna, joten PS3:n liikkeentunnistavaan kapulaan päästänee käsiksi viimeistään keväällä 2010.
Hirain mukaan tällä hetkellä aikaa vie eniten ohjainta käyttävien pelien kehittely. Jotta uuden ohjaimen julkaisu olisi onnistunut, tarvitaan laadukkaita ohjainta käyttäviä pelejä, joka vie aikaa.
Sonyn liikkeentunnistusohjain esiteltiin aiemmin tänä kesänä E3-messuilla.
Lähde: MCV