Sony Interactive Entertainment on ilmoittanut merkittävistä irtisanomisista.

PlayStationista vastaava Sony Interactive Entertainment kertoo toimitusjohtaja Jim Ryanin nimissä julkaistussa viestissä irtisanovansa noin 900 työntekijäänsä. Määrä vastaa noin kahdeksaa prosenttia yhtiön maailmanlaajuisesta henkilöstöstä.

Ryanin viestin mukaan irtisanomisten taustalla on tarve vahvistaa PlayStation-liiketoiminnan kestävyys pitkäjänteisesti ja virtaviivaistaa yhtiön voimavarojen käyttöä. Irtisanomiset koskevat kaikkia Sony Interactive Entertainmentin markkina-alueita ja sillä on vaikutuksia useiden PlayStation-kehitysstudioiden toimintaan.

PlayStation Studiosin johtajana toimiva Hermen Hulst kertoo julkaisemassaan viestissä yksityiskohtia irtisanomisten vaikutuksista PlayStation-kehitysstudioihin. Hulst kertoo yhtiön suunnittelevan PlayStationin London Studion sulkemista sekä henkilöstövähennyksiä Firesprite-studiossa muutosneuvottelujen päätteeksi. London Studio kehitti vuosien varrella esimerkiksi SingStar-pelejä sekä PlayStation VR -virtuaalitodellisuusjulkaisuja. FireSprite taas tunnetaan PS VR2:n Horizon Call of the Mountain -pelin kehittäjänä.

Lisäksi Hulst kertoo irtisanomisten kohdistuvat Marvel’s Spider-Man -kehittäjä Insomniac Gamesiin, The Last of Usista vastaavaan Naughty Dogiin sekä Horizon-pelisarjan kehittäjä Guerilla Gamesiin. Sony kertoo vähentävänsä väkeä myös kehittämisen tukitoiminnoissaan.

Lähde: Sony Interactive Entertainment