Xbox-pomo Phil Spencer on hillinnyt pelaajien odotuksia Activision Blizzard -kaupan suhteen.
Microsoft sai viimein viime viikolla vietyä maaliin kaupan, jossa se hankki omistukseensa pelijätti Activision Blizzard Kingin studioineen ja pelisarjoineen. Kaupan myötä Microsoft saa merkittävän tulevaisuuden potentiaalin lisäksi ison joukon sisältöä myös Game Pass -tilauspalveluunsa. Pelien tuominen Game Passiin ottaa kuitenkin aikansa, Spencer kertoo.
Virallisessa Xbox-podcastissa haastateltu Spencer vahvisti Activision Blizzardin aiemmin antaman lausunnon, jonka mukaan yhtiön pelejä alettaisiin nähdä Game Passissa vasta ensi vuoden puolella. Spencer kertoi ymmärtävänsä yleisön pettymystä aikataulun suhteen, mutta kertoi Xboxin tarkastelevan asiaa pitkäjänteisesti.
– Olisi hienoa, jos luvassa olisi jonkinlainen juhlayllätys tulevien viikkojen aikana, mutta sellaista ei ole tulossa, Spencer kommentoi.
– Tiedän, että se herättää jonkin verran pettymystä. Tämä on ehdottomasti pitkäjänteinen hankinta. Joten se tosiseikka, ettemme saa heti pelejä Game Passiin on mälsää, mutta olen todella innoissani tulevaisuuden suhteen. Ja haluan kertoa tilanteen avoimesti ihmisille.
Lähde: Xbox