Pelimaailman hypeguru: Ala tarvitsee lisää julkimoita

Hehkutuksistaan tunnetun Peter Molyneux'n mielestä pelialalle ei tekisi pahaa, mikäli useampi kehittäjä nousisi julkimon asemaan.

13.6.2012 13:32

Kehittäjälegenda Peter Molyneux haluaisi nähdä pelialalla enemmän julkimoiksi asti kohoavia pelinkehittäjiä. Miehen mielestä nykyisin alalla keskeissä roolissa ovat lähinnä erilaiset yhtiöt, mikä on paikoin osasyy myös varsin voimakkaaseen jatko-osabuumiin.

Ilmiöstä Molyneux syyttää osin julkaisijoita. Miehen mukaan yhtiöt ovat suorastaan jopa tukahduttaneet monia mielenkiintoisia ihmisiä. Tätä on tapahtunut esimerkiksi siksi, etteivät yksittäiset juhlitut persoonat ole välttämättä olleet aina eduksi julkaisijoille.

Syyttävä sormi kohoaa kuitenkin myös pelinkehittäjien puoleen. Molyneux’n mielestä nykypäivän kehittäjät pelkäävät liialti lehdistöä, mikä on luonnollisesti suuri este julkimoksi pääsemiselle.

Molyneux itse ei toki tunnu kärsivän ainakaan lehdistöpelosta. Klassisten pelien kuten Populouksen lisäksi mies nimittäin tunnetaan suurista hehkutuksistaan.

Lähde: Develop