Pelialan irtisanomisaalto jatkuu – nyt vuorossa LittleBigPlanetista ja Dreamsista tuttu studio

Media Molecule vähentää väkeä.

25.10.2023 08:00

Pelistudio Media Molecule irtisanoo huomattavan osan työvoimastaan.

Brittistudio on vahvistanut tehneensä merkittäviä strategisia muutoksia kuluvan vuoden aikana. Studion lausunnossa todetaan, että osana muutoksia se joutuu vähentämään väkeä joissakin osastoissaan.

Media Molecule ei ole vahvistanut irtisanottavien henkilöiden määrää. Verkkotietojen mukaan studio olisi kuitenkin irtisanomassa noin 20 henkilöä, eli noin viidenneksen henkilöstöstään.

Muun muassa LittleBigPlanet-pelisarjan kehittäjänä tunnetuksi tullut studio ilmoitti aikaisemmin vuonna lopettavansa uusimman pelinsä, Dreamsin, tukemisen. Studio toteaa lausunnossaan siirtäneensä strategisen muutoksen yhteydessä painopistettä uuteen projektiin, jota ei toistaiseksi ole paljastettu.

Kuluva vuosi on ravistellut videopelialan työmarkkinoita. Aikaisemmin irtisanomisista on raportoitu esimerkiksi PlayStationin Visual Arts Groupissa, Worms-studio Team17:ssä, Epic Gamesissa sekä Telltale Gamesissa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa