Etsi
Telltale Gamesin Tales from the Borderlands -seikkailupelin julkaisupäivä tupsahti kuin puun takaa.
Seikkailupeliklassikoiden kehittäjien ei tarvitse laittaa hamsteria mikroon, sillä he saivat rahoituksen uudelle retroprojektilleen viikossa.
Atlus käynnisti uuden viikon julkistamalla kaksi uutta Etrian Odyssey -peliä.
Kaikkien lintubongareiden unelmapeli Hatoful Boyfriend on ensi vuonna pelattavissa myös PlayStationeilla.
Loppuvuoden pelisuma lähestyy päätöstään, mutta vielä ei ole aika kuitenkaan levätä.
Total War: Attilan julkaisupäivä on vahvistunut helmikuulle. Ensimmäinen lisäsisältöpakettikin on samalla paljastettu.
Batmanin uusimmasta seikkailusta on julkaistu pitkästä aikaa pelikuvaa. Nyt nähtäville tuodaan niin hiippailua kuin lepakkomobiilitoimintaakin.
GTA V -pelisarjalla menee "ihan hyvin".
Etusivun kysymys on vaihtunut uuden viikon kunniaksi. Tällä viikolla kysellään, mikä pitkäikäisistä taistelupelisarjoista on se legendaarisin.
Driveclubiin saadaan lisää autoja tällä viikolla.
Äskettäin ilmestynyt Far Cry 4 -räiskintäpeli on saanut seurakseen kaksin kappalein mobiilisovelluksia.
Sony on kertonut, ettei se ole löytänyt todisteita väitetystä PSN-tietomurrosta.
Final Fantasy XIII-2 saapuu pc:lle kaiken oleellisen lisäsisältönsä kera. Grafiikka-asetuksetkin on nyt muistettu laittaa mukaan.