Overwatch-räiskintäpelin Symmetra-sankarin varalle on luvassa isoja uudistuksia.

Vähäiselle käytölle jäänyt Symmetra on määrä laittaa uuteen uskoon lähitulevaisuudessa tehtävän Overwatch-päivityksen yhteydessä. Overwatch-kehittäjä Timothy Ford on kertonut Invenglobal-julkaisun haastattelussa Symmetran siirtyvän nykyisestä tukiroolistaan puolustusjoukkoihin uudistuksen myötä.

Ford ei paljastanut tällä haavaa tarkempia tietoja Symmetran varalle kaavailluista muutoksista. Roolivaihdoksen myötä Symmetrasta on Fordin mukaan kuitenkin tarkoitus tehdä entistä joustavampi hahmo pelaajien käyttöön.

Edellisen kerran Overwatchin Symmetraa uudistettiin vuoden 2016 lopulla, jolloin hahmo sai käyttöönsä kaksin kappalein Ultimate-kykyjä. Nähtävästi tuolloiset uudistukset eivät kuitenkaan olleet riittäviä tekemään sankarista käyttökelpoisen pelaajien mielissä.

Lähde: Invenglobal

Lisää luettavaa