Overwatch on vastaanottanut uuden päivityksen, joka etunenässä esittelee peliin lisää sen sosiaaliseen puoleen vaikuttavia ominaisuuksia.
Peliseuran etsimisen helpottamiseksi Overwatch on saanut päivityksellä Looking for a Group -työkalut. Niiden voimin pelikavereita vailla oleva pelaaja voi ennakkoon määritelle esimerkiksi itselleen mieluisat hahmoroolit, minkä jälkeen peli auttaa löytämään tälle sopivia kumppaneita.
Parempaan käytökseen Overwatch rohkaisee jatkossa vuorostaan mahdollisuudella antaa erityismainintoja ottelujen lopussa hyville tiimikavereille ja vastustajille. Erityismainintojen antamiseen rohkaistaan ylimääräisillä kokemuspisteillä, kun taas hyvästä käytöksestä haltuunsa voi saada tiiviimmin erilaisia palkintoja.
Muita päivityksin keskeisiä uudistuksia ovat Horizon Lunar Colonin kokemat pienet kosmeettiset ja tasapainokeskeiset muutokset sekä Symmetran toimivuus. Hahmo kuuluu nyt uuteen vahingon tekemiseen erikoistuneeseen Damage-rooliin ja on saanut haltuunsa muokattuja erikoiskykyjä, kuten kokonaan uuden Ultimate-kilven.
Muutoksia voi kummastella tuoreella videolla sekä pelin kotisivuilla julkaistulla yksityiskohtaisella listalla.