Jo tovin aikaa odotettu videopalvelu Twitch on saapumassa täysin voimin Xbox Onelle maaliskuun 11. päivä. Julkaisu osuukin varsin taktiseen vaiheeseen, sillä samana päivänä Respawn Entertainmentin odotettu Titanfall-räiskintä julkaistaan Yhdysvalloissa.
Twitch-sovellus mahdollistaa luonnollisesti erilaisten Twitch-lähetysten katsomisen Xbox Onella, mutta toki myös omaa pelaamistaan pääsee samalla lähettämään suoran videokuvan voimin nettiin muiden silmäiltäväksi. Kinectin avulla nauhoittamisen voi myös aloittaa simppelisti yhdellä äänikomennolla, kunhan Twitch-tunnuksen on vain luonut.
Liikkeentunnistuskameraa on mahdollista käyttää myös sekä oman pärstänsä kuvaamiseen että äänikommentointiin.
Omia Twitch-lähetyksiään pitäisi Xboxilla pystyä arkistoimaan talteen myöhempiä katselukertoja varten. Oman pelaamisensa nauhoittaminen ylipäätänsä vaatii käyttäjältä kuitenkin ensin Xbox Live kultajäsenyyden.
Nyt kun vielä Xbox One vain saataisiin virallisesti Suomeenkin.

Lähde: Xbox Wire