Moderni pulmapeliklassikko hurmaa pian myös suurilla ruuduilla

Nintendon herttainen pulmapelisarja Pullblox tekee seuraavaksi tuloaan myös Wii U:lle.

30.5.2014 23:19

Vankkaa kulttisuosiota 3DS:llä rakentanut Nintendon pulmasarja Pullbox (amerikkalaisittain Pushmo) on saapumassa Wii U:lle. Kesäkuun 19. päivä maailmanlaajuisesti julkaisunsa on saamassa Pullblox World, jonka jakelu hoituu Nintendon oman eShop-latauskauppapaikan kautta.

Uusin Pullblox-peli jatkaa sarjalle tuttua pulmapelaamisen ja kevyen tasoloikinnan yhdistämistä nyt 250 uuden pulman voimin. Aivopähkinöitä piristetään tällä kertaa esittelemällä sarjaan muun muassa uudenlaisia palikoita, ja tokihan uusinkin Pullblox on pitämässä sisällään tietysti myös kenttäeditorinkin.

Mikä omistuksesta löytyy jo 3DS:n alkuperäinen Pullblox-peli tai sen jatko-osa Fallblox, voi Pullblox Worldin hankkia itselleen heinäkuun loppuun mennessä 30 prosentin alennuksella. Tavanomaisesti pelille kertyy hintaa noin kympin verran.

Tarjousta hyödyntääkseen oston täytyy tapahtua samalla Nintendo ID -tunnuksella, johon aikaisempi Pullblox– tai Fallblox-ostos on kiinnitetty.

Ohessa hieman pelikuvaa Pullblox Worldista japanilaisittain.

Lähde: Nintendo of Europe (Twitter)

Lisää luettavaa