Max Payne 3 saapuu markkinoille vuonna 2009. Rockstar Games ilmoitti pelistä aiemmin tänä vuonna yhden taidekuvan voimin. Pikapuoliin ollaan ilmeisesti saamassa lisää infoa.

Max Payne 3 tullaan ilmeisesti näkemään seuraavan Game Informer -lehden kannessa. Nettiin on lentänyt iso kasa huhuja pelistä, joiden mukaan Max Payne 3 sijoittuu aikaan yli kymmenen vuotta Max Payne 2:n tapahtumien jälkeen. Max on siis jo pahasti vanhentunut ja partakin on päässyt rehottamaan.

max_art_bg

Huhut kertovat pelin tapahtumien sijoittuvan Sao Pauloon, Brasiliaan. Mukana tullaan jälleen näkemään sarjan tavaramerkiksi noussut Bullet Time -ajan hidastus. Huhut puhuvat myös mahdollisesta moninpelistä.

Max Payne 3 saapuu kauppoihin vielä tänä vuonna. Tarkempia tietoja pelistä lienee luvassa lähiaikoina.

Muokkaus: Pelaaja voi vahvistaa seuraavan Game Informerin sisältävän lisää Max Payne 3 -tietoa.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa