Pc-räiskintänä alunperin julkistettu LawBreakers on saapumassa sittenkin vielä myös konsolipelaajien ulottuville. Kunhan peli vain valmistuu vielä myöhemmin tänä vuonna, saapuu se Steamin ohella pelattavaksi myös PlayStation 4:lle.

Päätökseen tuoda LawBreakers laajemmalle yleisölle vaikutti aikalailla pelaajapalaute. Peliä kehittävän Boss Key Productionsin perustaja Cliff Bleszinski kertoo, että käytännössä puolet hänen saamistaan Twitter-viesteistään koostuivat toiveista saada vielä vielä konsoleille.

Pc-version tapaan myös PS4:lle LawBreakers on saapumassa lataustuotteena. Alunperin siitä kaavailtiin ilmaispeliä, mutta myöhemmin Boss Key tuli toisiin aatoksiin. Hintaa pelille on kertymässä noin 30 euroa. Peliin tullaan ajan myötä julkaisemaan myös ilmaisia päivityksiä sekä kosmeettisia lisiä, joita voi ansaita niin pelaamalla kuin oikealla rahalla.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa