Lempeän kaunis Botanicula vapautuu pc:n ulkopuolelle

Amanita Designin jo parin vuoden ikään yltänyt Botanicula-seikkailu on ihasteltavissa pian iPadeilla.

24.4.2014 16:43

Sympaattisen erikoinen seikkailupeli Botanicula on koettavissa toukokuun alkaessa myös pc-laitteiden ulkopuolella. Heti kuukauden vaihtuessa tsekkiläisen Amanita Designin jo noin kaksi vuotta vanha peli nähdään iPadeilla, mistä on saapunut muistuttamaan kokonaan uusi pelitraileri.

Botanicula on peräisin samoilta kehittäjiltä, jotka vuonna 2009 rikastuttivat pelialaa tyylikkäällä Machinarium-seikkailupelillään. Vaikka Botaniculassa hyvin metallinen ja teollinen maailma onkin vaihtunut minimalistiseen luonnonläheisyyteen, on peleillä tyylillisesti silti paljon yhteistä. Kummatkin tuotoksista ovat periaatteessa hyvin perinteisellä tavalla toimivia osoitteluun ja klikkailuun pohjautuvia seikkailu, joissa kuitenkin esimerkiksi runsaan dialogin käytön sijaan luotetaan varsin vähäeläiseen ja hienovaraiseen tarinankerrontaan.

Machinariumin missanneet voivat löytää Amanitan vanhemman tuotoksen tällä hetkellä niin Windowsilta, OS X:ltä, Linuxilta, PlayStation 3:lta, Vitalta ja iOS-, Android-, Blackberry ja Windows Phone 8 -laitteilta.

Lisää luettavaa