The Last of Us -videopeliin pohjaava samanniminen HBO-suoratoistosarjahitti on saattanut jo löytää näyttelijän esittämään tärkeää ja mielipiteitä jakavaa Abby-hahmoa.
Asiasta kertoo tuoreessa haastattelussaan Craig Mazin, toinen sarjan luojista. Hänen mukaansa kakkostuotantokauden kehittely oli ehditty polkaista jo käyntiin ennen Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden työnseisauksen alkamista. Ensimmäinen asia, johon hän tahtoi tarttua yhdessä Neil Druckmannin, Naughty Dog -pelistudion pomon ja The Last of Us -sarjan toisen luotsaajan kanssa oli juurikin Abbyn roolitus.
Mazin ei suorasanaisesti vahvista Abbyn roolituksen varmistuneen vielä, vaan vastaa toimittajan kysymyseen naurahtaen ”ehkä”. Etsintä hahmon näyttelijäksi on kuitenkin jo alkanut ja hän uskoo tiimin tekevän lopulta oikean valinnan osan suhteen.
”Meillä on aika hyvä isojen näyttelijäjulkistusten jälkeisen ihmettelyn putki päällä, mikä todennäköisesti tulee jatkumaan. Ihmiset saattavat olla eri mieltä [roolituksistamme], mutta minusta olemme onnistuneet tähän mennessä ja yleisö sekä Televisioakatemia tuntuvat olevan tätä mieltä myöskin”, hän perustelee.
The Last of Us nappasikin itselleen mahtavan määrän Emmy-ehdokkuuksia tänä kesänä. Gaalan järjestäminen on kuitenkin siirretty ensi vuoteen Hollywoodin lakkojen vuoksi.
Mazin myös arvioi samaisessa haastattelussa, että HBO-sarja tulee todennäköisesti jatkumaan neljän tuotantokauden verran.
Abby esiteltiin mukaan Joelin ja Ellien tarinaan vuoden 2020 The Last of Us Part II -jatko-osapelissä. Siinä häntä esittää Laura Bailey, joka toimii sekä hahmon ääni- että motion caprure -näyttelijänä..
Kakkospelin virallinen traileri on nähtävissä alla.
Lähde: The Hollywood Reporter, IGN