Brittikehittäjä Hello Games jatkaa yhä No Man’s Sky -avaruusseikkailunsa aktiivista ja suurta kehittämistä. Viimeisimpänä peli on saanut uutta lisäeloa näin keskiviikkona Outlaws-nimisellä päivityksellä, jossa tietenkin lain ulkopuolella eläminen on kovassa huudossa.

Uudistuksia edustavat muun muassa lainsuojattomien vallassa olevat tähtijärjestelmät, joita asuttavat niille uniikit teknologiakauppiaat ja tehtävänantajat. Harrastamaan päästään muun muassa salakuljetusta, mistä luvassa on isoja tienestejä, mikäli viranomaisten tarkkailevia silmiä onnistuu vain välttelemään.

Muita lisukkeita edustajat uusi aurinkolaivoiksi kuvaillut tuoreet avaruusalukset, paranneltu avaruudessa ja ilmakehässä käytävä lentotoiminta sekä mahdollisuus rakentaa omia taistelulaivueita maailmasta värvättävillä ja ajan myötä ominaisuuksiltaan päivitettävillä piloteilla.

Läheisemmin päivityksen antiin voi tutustua niin lähdelinkistä kuin sille omistetulla trailerilla.

Lähde: No Man’s Sky (kotisivu)

Lisää luettavaa