John Carmackista, John Romerosta ja näiden peliklassikoiden synnystä kertova Masters of Doom sovitetaan televisiodraamaksi

Doomin ja Quaken kaltaisten klassikoiden syntyä käsittelevä Masters of Doom pyritään sovittamaan televisiodraamaksi.

24.3.2022 17:04

David Kushnerin kirja Masters of Doom on löytämässä tiensä televisioon. Elokuvasivustot Deadline ja Variety raportoivat, että yhdysvaltalainen kaapelikanava USA Network on tilannut kirjaan perustuvan draamasarjan pilotin, jonka vastaavina tuottajina nähdään James ja Dave Franco.

Vuonna 2003 alunperin julkaistu Masters of Doom käsittelee peliyhtiö id Softwaren alkuvuosia ja erityisesti juuri sen vanhoja tähtikehittäjiä John Carmackia ja John Romeroa, jotka yhteisvoimin toivat maailmaan Doomin, Wolfenstein 3D:n ja Quaken kaltaisia klassikoita, kunnes heidän tiensä lopulta erkanivat. Tavoitteena televisiosarjan tekijöillä olisi saada sen pohjalta aluille kokonainen antologiasarja, joka voisi lopulta kertoa enemmänkin tarinoita videopelien historiasta.

Pilottia on käsikirjoittamassa Tom Bissell, joka on aiemmin auttanut kynäilyn osalta esimerkiksi viimeisimpien Uncharted-pelien ja Gears of War 4:n käsikirjoituksessa. Hän on julkaissut myös yhdeksän kirjaa, kuten videopelien sosiaalista tärkeyttä käsittelevän Why Video Games Matterin sekä kulttielokuva The Roomin tekemisestä kertovan The Disaster Artistin, jonka Fancon veljekset sovittivat myöhemmin myös valkokankaille.

Lähde: Deadline, Variety

Lisää luettavaa