Vuoden 2006 humoristinen avaruusoliomellastus Destroy All Humans! 2 on palaamassa uusioversion merkeissä. Aiemmin viime vuonna myös sarjan ensimmäisen osan uusineet Black Forest Games ja THQ Nordic ovat paljastaneet viimeisimpänä Destroy All Humans! 2: Reprobedin, jota voidaan odottaa pc:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Seriesille toistaiseksi vielä vahvistamattomana ajankohtana.

Reprobed rakennetaan alusta asti uusiksi Unreal Engine 4 -pelimoottorin varassa, minkä myötä mukaan luvataan niin parempaa ulkoasua kuin myös paranneltuja ja uusia ominaisuuksia. Kahden pelaajan yhteistyömahdollisuus on sekin yhä mukana.

Ensimmäisen pätkän pelikuvaa tekijät ovat julkaisseet oheisella trailerilla. Alta löytyy myös tyylitellympi julkistustraileri, jossa Destroy All Humans! 2: Reprobedin henkeä esitellään Rammsteinin säestyksellä.

Lähde: THQ Nordic

Lisää luettavaa