Huhu: Seuraava Assassin’s Creed painottaa hiippailua pienemmässä mittakaavassa – tähtenä Valhallan Basim-assassiini

Basim on palaamassa valokeilaan.

11.2.2022 14:52

Assassin’s Creed -sarja on jatkumassa seuraavaksi pienemmän kaavan pelinä, joka painottaa hiippailua toiminnassaan. Asiasta on raportoinut lähteisiinsä viitaten ensin uutistoimisto Bloomberg, jota on sittemmin tukenut myös Eurogamer-sivusto omilla lähteillään.

Huhujen mukaan uudesta pelistä kaavailtiin ensin Assassin’s Creed Valhallan laajennusta, mutta sittemmin siitä on kasvanut oma itsenäinen hankkeensa. Näillä näkymin kyseessä voisi olla Valhallasta tutun Basimin tähdittämä seikkailu, joka päästäisi salamurhailemaan muun muassa Bagdadin maisemiin.

Ubisoft on noteerannut huhun toteamalla, ettei se kommentoi huhuja tai spekulaatioita.

Tarkoituksena peli olisi julkaista edistymisestään riippuen joko tämän vuoden lopulla tai sitten vuoden 2023 aikana. Sen on siis määrä edeltää Assassin’s Creed Infinite -hanketta, josta on kuvailtu palvelupohjaista Assassin’s Creed -kokemusta.

Lähde: Bloomberg, Eurogamer

Lisää luettavaa