Hogwarts Legacy on saanut ensimmäisen julkaisun jälkeisen päivityksensä.
Päivitys keskittyy korjaamaan ensisijaisesti Hogwarts Legacyn bugeja, jotka ovat aiheuttaneet esimerkiksi visuaalisia ongelmia sekä pelin kaatuilua. Päivitys korjaa myös tallennusten lataamiseen liittyvän ongelman, jonka seurauksena pelaajat eivät ole voineet keskustella kauppiaiden kanssa viimeisimmän tallennuksen lataamisen jälkeen. Lisäksi pelin pitäisi päivityksen myötä pyöriä sulavammin etenkin grafiikan laatua painottavassa tilassa.
Hogwarts Legacyn päivityksen oli määrä ilmestyä kaikille alustoille eilen. Avalanche Studiosin mukaan PS5-päivityksen julkaisua jouduttiin kuitenkin viivästyttämään odottamattomien ongelmien vuoksi. Päivityksen on määrä ilmestyä PS5:lle myöhemmin kuluvan viikon aikana.
Päivitys on saatavilla nyt pc:lle ja Xbox Series X/S:lle. Päivityksen muutoslista on luettavissa kokonaisuudessaan lähdelinkistä.
Lähde: WB Games