Halo-pelisarjan taakseen jättänyt Joseph Staten on paljastanut seuraavan urasiirtonsa.
Pitkän uran ensin Bungien ja sitten 343 Industriesin leivissä tehnyt Staten paljasti äskettäin lopettaneensa Microsoftin palveluksessa. Nyt Halo-veteraanin seuraava työnantaja on paljastettu julkisuuteen.
Staten on kertonut aloittaneensa työnsä suoratoistojätti Netflixin palveluksessa. Hän kertoo toimivansa luovana johtajana Netflix Gamesin uuden AAA-pelin kehityksessä. Staten tai Netflix eivät ole paljastaneet tarkempia tietoja projektista, mutta hänen mukaansa kyseessä on monialustajulkaisu, joka ei perustu mihinkään aiempaan pelisarjaan.
Ennen Netflix Gamesia Staten työskenteli Xboxin julkaisutoiminnoissa. Staten aloitti uransa pelinkehityksen parissa Bungie-pelistudiossa, jossa hän toimi Halo-pelisarjan animaatioiden ohjaajana sekä työskenteli Halon käsikirjoituksen parissa.
Lähde: Joseph Staten