Hakaristit siirsivät South Park: The Stick of Truthin julkaisua

South Park: The Stick of Truthin julkaisu siirtyi väärän version vuoksi paria päivää ennen julkaisua Saksassa ja Itävallassa.

6.3.2014 07:06

Useaan otteeseen viivästyneen South Park: The Stick of Truth -roolipelin julkaisu siirtyi vielä kerran aivan pelin saapumisen alla.

Tällä kertaa julkaisupäivän siirtyminen koskee kuitenkin vain Saksan ja Itävallan markkinoita, joille The Stick of Truthista oli määrä toimittaa erityinen leikattu versio. Kyseisestä versiosta oli leikattu pois natsipuolueen symbolina tunnetun hakaristin esiintymät, koska natsisymbolien julkinen esittäminen on kielletty Saksan rikoslaissa. Jostain syystä pelistä kuitenkin toimitettiin markkinoille leikkaamaton versio, jota ei kyseisissä maissa voida julkaista. Viivästyksen kerrotaan koskevan kaikkia pelin versiota alustasta tai jakelutavasta riippumatta.

Suomessa ja muualla Euroopassa South Park: The Stick of Truth on julkaistu tänään PS3:lle, Xbox 360:lle ja pc:lle.

Lähde: Joystiq

Lisää luettavaa