Grand Theft Auto V:n julkistus on kevyesti viikon suurin uutinen ja yksi koko vuoden suurimpia tapahtumia pelirintamalla. Vaikka toistaiseksi GTA V:stä ei nähty mitään muuta kuin logo ja trailerin julkaisupäivä, on internet revennyt jo täysin julkistuksesta.
On todennäköistä, että GTA V ilmestyy GTA IV:n tavoin PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Pc-versio seurannee tuttuun tapaan taas perässä ja onhan Wii U -versiokin ihan mahdollinen.
Peli käyttää lähes täysin varmasti samaa vanhaa moottoria, joka GTA IV:ssä ja muun muassa Red Dead Redemptionissakin on käytössä. Ja mikäs siinä, sillä kyseisellä teknologialla saa varsin hyvää jälkeä aikaiseksi.
Vaikka pelistä onkin näytetty pelkkä logo, on jo sen pohjalta ehditty arvuuttelemaan lopullisen pelin sisältöä. Logossa nähdään V niinkuin viisi sekä teksti ”Five”. Tämä numero ja sen väritys viittaavat vahvasti dollariin, josta voidaan ainakin päätellä, että peli sijoittuu jälleen Yhdysvaltoihin.
Jotkut ovat keksineet V:n tarkoittavan viiden sijaksi myös Vice Cityä. Ei yhtään hullumpi teoria. Edellinen peli sijoittui Liberty Cityyn, joten olisihan se johdon mukaista, että nyt oltaisiin sitten Vice Cityssä. Japanit ja Lontoot voidaan varmaan jättää pois laskuista. Vaikka GTA: Tokyo olisikin herkkua, olisi se varmasti suurimmalle osalle shokki pelata peliä, jossa ajetaan kadun vasenta laitaa. Veikkaisin, että tämä verottaisi pelin myyntiä ainakin Yhdysvalloissa, joskin se saattaisi vastavuoroisesti nostaa sen kiinnostavuutta Japanissa. Niin tai näin, peli sijoittuu lähes täysin varmasti jenkkeihin.
Sekin on mielenkiintoinen pointti, että pelin nimi on Grand Theft Auto V. GTA-sarjassa on totuttu näkemään numerottomia väliosia. Grand Theft Auton jälkeen tuli GTA: London 1969, jonka jälkeen vasta GTa 2 julkaistiin. GTA 3:n jälkeen ilmestyi Vice City ja San Andreas, joita GTA IV sitten seurasi. Mutta nyt GTA IV:n jälkeen pöytään isketäänkin heti GTA V, se on melko yllättävä veto.
Julkaisun veikkaisin tapahtuvan vuoden 2012 lopussa. Rockstar tykkää tiputella GTA:sta infoa aina palanen kerrallaan. Ensimmäisessä trailerissa nähdään siis melko varmasti vasta tapahtumapaikka ja päähahmo. Niinpä, julkaisupäivä ilmoitus lienee vielä ainakin parin kuukauden päässä.
Keväällä ilmestyy myös Max Payne 3, joka on iso projekti Rockstarille, joten pelien tuskin halutaan syövän toisiaan. GTA V voisi siis hyvinkin ilmestyä loppuvuonna 2012.
Suuren pelijulkistuksen jälkeen huhut lähtevät heti lentoon. Kotaku ehti jo kertoa GTA V:n sijoittuvan Los Angelesiin. Tästä on itseasiassa huhuttu jo pidemmän aikaa. Kotakun tietojen mukaan pelissä olisi myös useampia pelattavia hahmoja.
Turhan kauaa tarkkaa tietoa ei tarvinne odottaa, sillä ensimmäinen traileri ilmestyy jo ensi viikolla, marraskuun 2. päivä. Tuolloin ollaan jo varmasti paljon fiksumpia Grand Theft Auto -sarjan seuraavien askelten suhteen.