Hollantilainen pelilehti Chief esitteli yksinoikeudella PS3:lle tulevan Heavy Rainin yksityiskohtia. Heavy Rain on aiheuttanut paljon kohua, sillä siitä näytetty materiaali on ollut lähes ennennäkemättömän upeaa. Pääset näkemään vanhat Heavy Rain juttumme täältä ja täältä!

Lehtijutussa mainitaan muun muassa, ettei Heavy Rain tule sisältämään suurta vapaasti tutkittavaa pelialuetta, sillä tuolloin tarinaa olisi vaikea kontrolloida. Peli tulee kuitenkin sisältämään suuria alueita, joissa liikkuu paljon ihmisiä.

Pelin tähän asti kohutuimmasta osa-alueesta, grafiikasta, peliä kehittävä David Cage kertoi: ”Ihmiset tulevat hämmästymään. Sony on antanut positiivista palautetta työstämme ja Heavy Rain tulee todellakin olemaan seuraavan sukupolven tuotos. Silti, haluamme tehdä jotain ainutlaatuista grafiisen tyylin kanssa. Emme yritä vain tehdä siitä mahdollisimman valokuvamaista.”

Cage hehkutti Fahrenhaitin vieneen seikkailupelit uudelle tasolle ja Heavy Rain kulkee Fahrenhaitin jalanjäljissä. ”Heavy Rain ei kerro prinsessan tai maailman pelastamisesta, vaan siinä pääosassa ovat tavalliset ihmiset ja sen pääteema on isän rakkaus poikaansa kohtaan. Pääosissa nähdään neljä ihmistä, joiden näkökulmista asioita tarkastellaan. Heavy Rainissä tehdään paljon moraalisia valintoja, jotka muuttuvat aina hahmon mukaan. Pelaajan on löydettävä sopiva tasapaino hyvän ja pahan väliltä.”

Heavy Rainin julkaisupäivää ei ole vielä vahvistettu, mutta arveluiden mukaan se julkaistaan joskus ensi vuoden puolella.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa