Tuoreen Hinterland-studion kehitteillä oleva selviytysmisseikkailu The Long Dark on askeleen lähempänä toteutumista. Kickstarterin kautta 200 000 Kanadan dollaria hakenut peli on yltänyt viikonloppuna tavoitteeseensa sopivasti kolmisen päivää ennen rahoitusajan päättymistä.
Nykyisellä tuella Hinterland on saamassa pelin niin Windowsille, Linuxille kuin OS X:llekin Oculus Rift -virtuaalilaseja tukien. Lisärahoituksella muun muassa pelin musiikkivalikoima voi kuitenkin vielä laajeta.
Valmistuessaan The Long Dark heittää selviytymään talviseen erämaahan, jossa sähköpohjainen teknologia on muuttunut hyödyttömäksi voimakkaan aurinkomyrskyn johdosta. Paljolti Pohjois-Amerikan pohjoisosia mukaileva miljöö laittaakin selviytyjät jahtaamaan ruoan ohella muun muassa lämpöä ja suojaa, mihin omat mutkansa tuovat vielä esimerkiksi myös muut selviytyjät ja luonnon asukit.
Oheinen video The Long Darkin prototyypistä esittelee hieman pelin perusteita.
Tähän mennessä Hinterland on kerännyt jo hyvin huomiota taakseen varsinkin koostumuksellaan. Studio pitää sisällään muun muassa entisiä BioWare- Volition-, Riot- ja Sony-osaajia, minkä ohella The Long Darkin ääninäyttelypuolellekin on onnistuttu vetämään kovia nimiä. Osaamistaan peliin ovat tarjoamassa esimerkiksi Mass Effectin Shepardeina tunnetut Jennifer Hale ja Mark Meer sekä Deus Exin Adam Jensenille äänensä lainannut Elias Toufexis.

Lähde: Kickstarter