Entinen Microsoft-pomo: Sonyn mokat auttoivat Xboxia menestymään

Microsoftilla Xbox-bisnestäkin luotsannut Robbie Bach myöntää kilpailijan virheiden auttaneen.

14.5.2012 14:41

Microsoftilla Xbox-bisnestäkin luotsannut Robbie Bach myöntää, että Sony teki pahoja virhearvioita PlayStation 3:n kanssa, ja ne auttoivat Xbox 360:tä menestymään.

– Osa Xboxin menestyksestä johtui siitä, että Sony teki joitakin ei-niin-fiksuja asioita. He hoitivat huonosti 70 prosentin markkinaosuuttaan. Se on pitkä keskustelu. Siirtymä PlayStation 3:een oli todella, todella huono. Ja todella vaikea. He hoitivat huonosti kumppaneitaan, he hoitivat huonosti kulurakennettaan. He tekivät uudesta alustastaan niin vaikean, että kehittäjät eivät osanneet kehittää sille, Bach linjasi puhuessaan Seattlessa.

Sonylla oli vielä edellisessä konsolisukupolvessa valtaosa markkinoista hallussaan. Siirtymä ei kuitenkaan sujunut kitkattomasti, joten sekä Microsoft että erityisesti Nintendo onnistuivat kaappaamaan markkinaosuutta haltuunsa.

Bach kertoi tilaisuudessa onnistumisista ja epäonnistumisista hänen ajaltaan Microsoftilla. Esimerkkeinä toimivat erityisesti Xbox- ja Zune-liiketoiminta.

Xboxin kohdalla Bach muistelee, kuinka Microsoftilla käytiin tiukkaa vääntöä modeemin poisjättämisestä. Laajakaistayhteyksiin luottaminen yhdessä kiintolevyn kanssa auttoi kuitenkin erottelemaan Xboxia PlayStation 2:sta. Samaa viestiä ajettiin perille markkinoinnilla.

– Meillä oli kolmen viikon sähköpostiväittely, ja meidän täytyi mennä takaisin tapaamaan ja vakuuttamaan Bill [Gatesia], että modeemin ottaminen pois oli oikea ratkaisu. Tänään osa huoneessa olevista ihmisistä ei todennäköisesti tiedä edes, mikä modeemi on.

Zunen kohdalla ei tehty yhtä onnistuneita päätöksiä. Bach myöntää Microsoftin lähinnä jahdanneen iPodia sen sijaan, että yhtiö olisi tehnyt omaa tuotettaan. Lisäksi hän tunnustaa Applen tehneen hyvin vähän virheitä.

Bach (uutiskuvassa oikealla Slashin ja Bill Gatesin rinnalla) lähti Microsoftilta vuonna 2010. Hän toimi pitkään ohjelmistojätin viihdeyksikön johdossa. Xbox-liiketoiminta on osa viihdeyksikköä.

Lähde: Geekwire