Bethesdan virtuaalikorttipeli The Elder Scrolls: Legends on laitettu ainakin toistaiseksi jäähylle uuden sisällön kehittämisen osalta. Päätös tuli ilmin pelin Reddit-sivuston kautta, jossa Bethesda huomioi, että sen peliin vielä tälle vuodelle suunnitteleman uusi korttisetti jää siis ainakin tällä erää toteutumatta.

Minkäänlaista syytä kehityksen jäädyttämiselle ei ole annettu.

Aktiivisen kehityksen stoppaamisesta huolimatta Legends pysyy jatkossa toki ylläpidettynä ja toiminnassa, Tarjolla on siis yhä kuukausittaisia palkintoja ja tasaiseen tahtiin järjestettäviä pelin sisäisiä tapahtumia. Länsimaisesta versiosta erikseen hallinnoitava Aasiaan suunnattu inkarnaatio pelistä on yhä sekin työn alla, eikä päätöksellä ole vaikutusta sen julkaisuun.

Kiitoksena kaikille Legends-pelaajille Bethesda jakelee parhaillaan peliin sisään kirjautuville The Tamriel Collection -korttilajitelmaa käytettäväksi.

Aiemmin tällä viikolla kuultiin myös, kuinka The Witcher -korttipeli Gwentin konsoliversiot tullaan lopettamaan. Legendsistakin on lupailtu aikoinaan konsoliversioita, mutta ne ovat jääneet toistaiseksi tapahtumatta.

Lähde: Reddit

Lisää luettavaa