Alkuvuodesta virallisesti paljastettu Nintendo Switch -peli Snipperclips: Cut it out, together on saanut konkreettisen julkaisupäivän. Lontoolaisen SFB Gamesin kehitystyö saapuu myyntiin 3. maaliskuuta, eli samaan aikaan Switchin itsensä lanseerauksen yhteydessä.

Käsiksi Snipperclipsin pääsee joko ostamalla sen suoraan eShop-kauppapaikalta 20 eurolla tai hankkimalla rajoitetun aikaa myytäviä Joy-Con-peliohjainpaketteja, joihin mukaan on ujutettu latauskoodi peliin. Heti maaliskuun alussa Snipperclipsista tuodaan myös demo eShopista napattavaksi.

Snipperclipsin julkaisusta vastaa Nintendo itse ja se on suunniteltu erityisesti moninpelihuviksi. Kuten oheiset videot osoittavat, päästään pelissä ratkomaan monenlaisia erikoisia pulmatilanteita, joissa pelihahmojen kehojen leikkaaminen oikeisiin muotoihin on yksi sen päämekaniikoista. 

Lisää luettavaa