City of Brass on paljastunut entisistä BioShock-kehittäjistä koostuvan Uppercut Gamesin seuraavaksi peliksi. Uutukaisellaan studio loikkaa mukaan ”rogue-lite”-pelien maailmaan, johon se pyrkii tuomaan uutta tunnelmaa Tuhannen ja yhden yön tarinoiden henkeen kyhätyllä ensimmäisen persoonan toiminnalla.
Seikkailu City of Brassissa sijoittuu tietysti satunnaisesti joka pelikerralla rakentuvaan mystiseen Lähi-idän kaupunkiin, jossa pelaajia odottavat niin monenlaiset aarteet kuin hirveät vaaratkin. Ensijaisesti kaupunkia lähdetään tutkimaan ruoskalla ja miekalla varustautuneena, mutta yhtälailla viekkaat ja selviytymisintoiset pelaajat voivat kääntää ympäristöjen ansatkin tuekseen.
Ulos Uppercut tavoittelee City of Brassia ensin pc:lle vielä tämän vuoden syksyksi. Ensi vuoden alussa sitä voidaan odotella myös Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.
Aiemmin Uppercut on työstänyt myös pelit Submerged ja Epochin. Pieni australialaisstudio on ollut pystyssä vuodesta 2011 asti.


Lähde: City of Brass (kotisivu)