Call of Duty: Vanguardin moninpeli sai videoesittelyn – uusi Warzone-kartta näyttäytyy sekin

Betatestit odottavat vielä näin syyskuussa.

8.9.2021 10:12

Call of Duty: Vanguardin moninpeli on saanut ensimmäisen isomman esittelynsä Activisionilta ja Sledgehammer Gamesilta.

Uudessa puolituntisessa verkkolähetyksessä yhtiöt esittelivät niin Vanguardin moninpelitrailerin kuin puhuivat myös sen hajanaisista ominaisuuksista. Odotettavissa on muun muassa julkaisussa 20 moninpelikarttaa, joista 16 ovat osa perinteistä moninpelitarjontaa ja neljä omistettu tiivimmille Gunfight- ja Champion Hill -koitoksille. Mukaan on ujutettu lisäksi monipuolisempia suojausmekaniikkoja, kiitos muun muassa mahdollisuuden ampua sokeasti esteiden takaa. Kartat ovat nekin tuhoutumisherkempiä, mikä näkyy ennen kaikkea visuaalisesti mutta tarjoaa myös mahdollisuuden uusien kulku- ja ampumisväylien luomiselle.

Muokattavuuden osalta pelisarjassa jo tovin aikaa esiintynyt Gunsmith-aseenmuokkaus tekee paluun tarjoten tietyissä aseissa parhaimmillaan mahdollisuuden ujuttaa niihin kymmenen erilaista lisäosaa. Vaikuttamaan pääsee nyt myös aseiden kaliipereihin, mutta totta kai itse hahmojen osalta perk-etujen kanssa tasapainottelu on sekin yhä osa hahmonmuokkausta.

Pelitilojen osalta monet tutut tapaukset Team Deathmatchista Kill Confirmediin ja Search & Destroyhin tekevät paluun. Uusina asioina mukaan esitellään Hardpoint-tyylinen Patrol-tila, jossa tosin staattisten pisteytysalueiden sijaan pisteitä kerätään alati liikkuvaa aluetta seuraamalla. Oma tapauksensa on vielä Champion Hill, jossa yhden, kahden tai kolmen hengen joukkueet kamppailevat nopeissa turnausotteluissa keskenään hieman Gunfight-tilan viitoittamaan malliin.

Vielä ennen julkaisua Vanguardin moninpelistä on luvassa muutama betatestiviikonloppuna. Nyt tällä viikolla 10.-13. syyskuuta pelaamaan pääsevät PlayStation-ennakkotilaajat. Syyskuun  16.-17. beta avautuu kaikille PlayStation-pelaajille, minkä ohella Xbox- ja Battle.net-ennakkotilaajat pääsevät mukaan karkeloihin. Syyskuun 18.-20. päivä beta on avoinna kaikille.

Warzone-sota jatkuu sekin Vanguardin saapumisen myötä. Tämä tapahtuu tuoreella Tyynenmeren alueen mukaan teemoitetulla kartalla, joka on peliä varten täysin alusta asti uudelleen rakennettu kokonaisuus. Mittaluokaltaan sen on määrä mukailla silti Warzonen nykyistä Verdansk-karttaa.

Samaan aikaan uuden kartan kanssa Warzone vastaanottaa myös uuden huijauksenestojärjestelmän pc:llä. Battle royale -osuuden kehitys jatkuu toki vielä siitäkin Activisionin luvatessa yhä myös erikoispelitiloja ja yhteisötapahtumia vielä tulevaisuudessa.

Call of Duty: Vanguard saa julkaisun 5. marraskuuta.

Lähde: Call of Duty (kotisivu)

Lisää luettavaa