Diablo 3:n konsoliversio saattaa hyvinkin muodostua todellisuudeksi. Blizzard kertoo tutkivansa parhaillaan Diablo 3:n konsolikäännöksen kannattavuutta. Toistaiseksi kommentit asian suhteen ovat olleet hyvin rohkaisevia.

Blizzardin Jay Wilson kertoo tiimin testanneen erilaisia kontrollointimenetelmiä konsoleilla. Hänen mukaansa testien tulokset ovat olleet positiivisia: Diablo 3 sopisi erinomaisesti konsoleille.

Wilson kertoo tiimin testanneen pelihahmon hallintaa konsoliympäristössä. Testien perusteella analogisen ohjaimen soveltuminen tähän tarkoitukseen on ollut hyvin vakuuttavaa. Wilson kertoo sen tuntuneen jopa paremmalta kuin alkuperäinen malli.

Wilson myös toteaa, että mikäli Diablo 3:sta konsoliversio tehdään, tulee myös pc-versioon mahdollisuus pelata ohjaimella perinteisen hiiriohjauksen lisäksi.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa