Brittikehittäjä Ninja Theoryn ensimmäinen Microsoftin alaisuudessa tehty peli Bleeding Edge on päivätty. Lähitaisteluvetoinen verkkokokemus tuodaan Xbox Onelle ja pc:lle maaliskuun 24. päivä 30 euron hintaan.
Virallista julkaisua edeltää kaksi suljettua beta-testiä, joihin pääsee mukaan joko ennakkotilaamalla tai sitten Xbox Game Passin kanssa. Ensimmäinen beta käynnistyy 14. helmikuuta, toinen 13. maaliskuuta. Ennakkotilaajille tarjolla on myös ylimääräisiä skins-ulkoasuja ja taunt-eleitä.
Bleeding Edge oli ensimmäistä kertaa julkisuudessa aiemmin kesäkuussa, kun se julkistettiin E3-messuilla. Pelaaminen on hahmovetoista ja eri sankareita onkin esitelty jo ennakkoon Bleeding Edgen kotisivuilla. Pelin toiminnan yksi keskeisimpiä hahmottajia on ollut Rahni Tucker, joka toimi aikoinaan DmC: Devil May Cryn taistelupuolen vetäjänä,
DmC:n ohella Ninja Theory on tehnyt aiemmin myös Hellbladen, Heavenly Swordin ja Enslaved: Odyssey to the Westin kaltaisia teoksia. Microsoft vahvisti ostaneensa tiimin viime vuonna.