Päättyneellä viikolla jätettiin muun muassa eräänlaisia hyvästejä alkuperäiselle Titanfallille ja pohdiskeltiin Battlefieldin uutta laajaa tulevaisuuttaa. Huhut pyörivät nekin vinhaan nyt niin Sonyn pelipalvelusuunnitelmien kuin seuraavan BioShockin ympärillä. Fortnitessa alkoi puolestaan uusi aika ja Cyberpunk-pelitalolla piisaa kiireitä.
Näistä ja muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Huhu: PlayStation suunnittelee omaa Xbox Game Passin haastavaa tilauspalvelua – sisältäisi myös klassisia PS1-, PS2-, PS3- ja PSP-pelejä
Sony on suunnittelemassa uutta omaa Xbox Game Passin haastavaa tilauspalvelua, uutistoimisto Bloomberg raportoi. Tarkoituksena sen olisi toimia PlayStation Plussan ja PlayStation Now’n eräänlaisena yhdistäjänä, joka pitäisi sisällään eri kerroksissaan myös retropelejä.
– Nii miten kattava se kirjasto sit tulee olee. Ei kyllä vastaa sitä että voisit mitä vaan vanhaa ps peliä pelata PS5:lla. -jr11
– Kuulostaa hiukan liian hyvältä ollakseen totta, joten veikkaan että kaikki ”epäkorrektit” pelit puuttuvat ja kuukausihinta vedetään rajusti yli. Toki Sony voi hieman gamepassia korkeampaa hintaa pitää kun kirjasto paljon monipuolisempi ja laajempi, koska boxeja PS-konsolit vie näillä näkymin 1-4 ja gamepassin hinnan nousu on jossain vaiheessa väistämätön. -Angel of Death
EA paljasti suunnitelmansa useita pelejä ja studioita yhdistävästä Battlefield-universumista – Respawn-pomo Vince Zampella ottaa vastuun pelisarjasta
Electronic Arts on paljastanut suuria suunnitelmiaan Battlefield-pelisarjan varalle. Gamespot-julkaisun mukaan EA on nimittänyt Respawn Entertainmentin perustajana ja entisenä Call of Duty -pomona tunnetun Vince Zampellan Battlefield-pelisarjan vetovastuuseen. Zampella kertoo Gamespotin haastattelussa EA:n suunnittelevan useita pelejä ja studioita yhdistävää Battlefield-universumia.
Joulukuun alun Xbox Game Pass -anti valottui ja PlayStation Plus -pelit vahvistuivat
Perinteiseen malliin Microsoft on vahvistanut näin kuun alussa, mitä sen pelipalvelu Game Passiin lisätään seuraavan parin viikon sisällä. Tarjolla on ennen kaikkea tietysti uutta Haloa, mutta mahtuupa mukaan myös alieneita ja petoshommiakin. Tällä välin PlayStation Plus -puolella
Lue koko uutinen (Xbox Game Pass, PlayStation Plus)
Joulukuun Games with Gold -aikataulu vahvistui Xboxilla puolestaan viime viikolla.
Miljoonatappiot tehnyt pelikauppa GOG.com keskittyy ydintehtäväänsä taloudellisen asemansa parantamiseksi
GOG.com-pelikauppa keskittyy tiukemmin ydintehtäväänsä taloudellisen asemansa parantamiseksi, omistaja CD Projekt kertoo. Puolalaisyhtiö kertoi tulosjulkistuksessaan GOG.comin tehneen tämän vuoden aikana noin kahden miljoonan euron tappiot, minkä vuoksi yhtiö on ryhtymässä toimiin GOG.comin tilanteen parantamiseksi.
Noin muuten CD Projekt ilmoitti tällä viikolla myös uusien peliprojektien aloittamisesta.
– Takapakki voi olla tässä kohtaa ihan paikallaan. Luopumalla aikaisemmista järkkymättömistä periaatteistaan, kuten ehdottomasta DRM-vapaudesta, GOG on varmasti ajanut pois monta vannoutunutta asiakasta ja toisaalta se ei kuitenkaan saa kauppaansa mitään todellisia megapelejä, mikä tekee siitä väkisinkin ihmisille toissijaisen alustan. Sen pitäisi siis yrittää olla toissijainen alusta, jolla on kuitenkin oma identiteetti. -Haerski
– Paluu perusteisiin on hyvä juttu. Tapaus Hitman 2016 varmasti opetti Puolan pojille, että se DRM-vapaus on oikeasti kaupan kovin myyntivaltti. -Refloni
Seitsemän vuoden saatavuus päättyy – Titanfall vedetään pois myynnistä
Xboxin ja pc:n seitsemän vuoden takainen moninpeliräiskintä Titanfall vedetään pois myynnistä. Pelistä vastaava Respawn Entertainment on kertonut, että nyt joulukuun alun myötä peliä ei voi ostaa enää virallisesti latauskaupoista, minkä ohella se poistetaan myös EA Playn ja näin siis myös Xbox Game Passin kaltaisista palveluista 1. maaliskuuta.
Cyberpunk 2077:n käyttäjäarviot kipusivat enimmäkseen myönteisiksi – suunnittelija jakoi kiitosta pelaajille
Cyberpunk 2077 -suunnittelija on jakanut kiitosta pelaajille tieteisroolipelin Steam-käyttäjäarvioissa tapahtuneen käännöksen vuoksi. Viime joulukuussa ilmestynyt Cyberpunk 2077 sai alun perin varsin tyrmäävän vastaanoton, mikä näkyy edelleen pelin käyttäjäarvioissa. Nyt edellisen 30 päivän annetuista arvioista positiivisia on ollut 84 prosenttia, mikä nostaa arviot luokkaan ”erittäin myönteinen”.
– Toki on aina hyvä tukea peliteollisuutta, mutten nyt tiiä onko niinkään hyvä ”opettaa” tekijät julkaisemaan pelinsä keskeneräisinä. Toki se on vain pisara meressä, mutta juurikin nykyisen julkaisukäytännön myötä ostan itse pelini erittäin harvoin sykkeellä: ”PAKKO SAADA HETI, lol.” -Pelaaja 7
– Pleikkarilla tuo on vieläkin melkein yhtä kehno kokemus kuin julkaisussakin. Vaikka bugeja ja kaatumisia tulee vähemmän vastaan, niin ei noista kummatkaan ole kokonaan poissa. Peli pyörii hieman sulavammin, mutta hintana tuosta on se, että kadut ammovat tyhjyyttään ja saat katsella LODeja ennen kuin peli kerkeää ladata yksityiskohtaisemmat mallit, johon voi mennä puolikin minuuttia alueesta riippuen. Valikot toimivat yhä tahmeasti, eikä esineitä ole mahdollista lukita / merkitä suosikeiksi. -Vaapukkamehuw
Starfield-suurroolipelin esittely jatkuu videosarjan merkeissä – Bethesdalta luvataan maanläheisempää kokemusta, kahta ”maailmaanastumishetkeä”
Uusi videosarja Into the Starfield on käynnistetty Bethesdan toimesta pelitalon tulevan Starfield-suurroolipelin esittelyä varten. Ensimmäisessä osassa ääneen pääsevät peliohjaaja Todd Howard, studiopomo Angela Browder ja taidepuolen johtaja Matt Carofano, jotka sivuavat paljon Bethesdan kehitysfilosofiaa, -historiaa ja saavutuksia ennen kuin tarjolle tuodaan varovaisia lisätietoja uutuuspelistä.
Uudet huhut kertovat: BioShock 4 suuntaa Antarktiksella sijaitsevaan kaupunkiin
Työn alla olevasta seuraavasta BioShock-sarjan osasta on kuulunut uusia huhuja. Pelitoimittaja Colin Moriarty on kertonut tuoreimmassa Sacred Symbols -podcastissaan pelin sijoittuvan 1960-luvulle kuvitteelliseen Antarktiksella sijaitsevaan kaupunkiin. Myös Video Games Chronicle -julkaisu kertoo saaneensa omista lähteistään vahvistuksen asetelmalle.
Kokonaan uusi luku kääntyy Fortnitessa – tältä näyttää uuden kartan, Hämähäkkimiehen ja Dwayne ”The Rock” Johnsonin tähdittämä Chapter 3
Verkkopelihitti Fortniten on tullut taas aika siirtyä uuteen vaiheeseen. Pelin kaksi vuotta kestänyt Chapter 2 -osuus saapui päätökseensä nyt viikonloppuna mittavan erikoistapahtuman merkeissä, minkä myötä peli on siirtymässä parhaillaan käynnissä olevan lepohetken jälkeen kokonaan uuteen Chapter 3 -osaan.
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – aurinkotuhkaa ja DayZ-luojan uusi selviytymiseepos
Joulukuu otti ohjat käsiin tällä viikolla ja teki sen muutaman pienemmän mutta silti potentiaalisesti huomionarvoisen pelijulkaisun tukemana. Julkaisunsa saivat esimerkksi Hyper Light Drifter -tekijöiden uutuusteos Solar Ash sekä DayZ-luojan tuorein selviytymistapaus Icarus. Avaruus kutsui sekin Chorusin merkeissä ja Hämähäkkimies pääsi vauhtiin Marvel’s Avengersin PlayStation-versioissa.
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Asteroids: Recharged (PS5, XSX/S, PS4, XOne, SWitch, Win, Atari VCS) \ 12.12.
- Kingdoms of Amalur: Re-Reckoning – Fatesworn (PS4, XOne, Win) \ 14.12.
- Ghostrunner – Project_Hel (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Switch, Win) \ 27.1.2022
- Vampire: The Masquerade – Swansong (PS5, XSX/S, PS4, XOne, Switch, Win) \ 19.5.2022
- Sons of the Forest (Win) \ 20.5.2022