Etsi
PlatinumGamesin tähän mennessä heikoin peli on kokeilunhaluinen ja omaperäinen toimintamätke, joka näyttää parhaat puolensa verkkokahakoissa.
Hieman vaisuksi jäävä mutta toimiva Devil May Cry -sarjan uudelleenkäynnistys.
Itseääntoistava Punch Quest pakottaa pariinsa uudestaan ja uudestaan.
Ninja Gaiden lienee monelle yksi pelihistorian suurista viha-rakkaussuhteista. Se on haastanut ja tyrmännyt pelaajien taitoja ilmestymisestään lähtien ja kyykyttänyt käytännössä jokaisen ensikertalaisen. Vaan ei enää.
Pelaaja nappaa tankkinsa tunnukseksi pärstästään kuvan Game Padin kameralla ja liimaa sen päälle hassuja hattuja, naamareita tai eläimen korvia.
Nautittavan toiminnan ja hienon grafiikkansa ansiosta Nano Assault Neo on loistava valinta Wiin nettikaupan julkaisupelien joukkoon.
Monipuolinen ja sujuva hiiviskelyseikkailu, joka palauttaa omalta osaltaan uskoa sekä kaksiulotteisiin peleihin että hiiviskelyseikkailuihin.
Liikaa töksähtelyä, liikaa turhauttavaa ja tylsää hiippailua, liian monta tekoälyn töksähdyksen takia tehtyä uudelleenaloitusta. Palaan Blood Moneyn pariin.
Ensimmäisen persoonan räiskintäpelin sijaan kyseessä on kuitenkin ylhäältä kuvattu, strategiahenkinen toimintapeli, joka muistuttaa enemmän tornipuolustusta kuin puhdasta räiskintää.
Miellyttävää, laadukasta mutta hieman tasapaksua nuorten toimintaa, jossa on paljon keräilypelien pelättyä koukuttavuutta.
Lego-pelien mammuttitaudin hinta maksetaan tökkivänä tekniikkana, mutta näin kattavasta Keski-Maan kierroksesta sen voi jo maksaakin.
Hyvän simulaation tuntomerkki on se, ettei se ole enää hauskaa. Tai oikeammin pitäisi sanoa, ettei se tunnu leikiltä. Tämä pätee War of the Rosesiin.
Assassin’s Creedin pelaaminen ei ole koskaan tuntunut näin tyydyttävältä.
