Etsi
Nintendo on listannut joukon lähitulevaisuudessa eShopissa nähtäviä latauspelejä, joiden joukkoon on sujahtanut muutama jo menestystä saavuttanut nimike.
Elite: Dangerous ei jää vain pc- ja Xbox One -pelaajien iloksi. Menee kuitenkin tovi ennen kuin se saadaan PS4:lle.
Ilmaiseksi pelattava Magic: The Gathering -peli Magic Duels on matkaamassa konsoleille, pc:lle ja iPadeille asti vielä tänä vuonna.
SimCity-sarjaa vuosia työstänyt Maxisin Emeryvillen studio ei ole enää olemassa.
Wasteland 2 mataa PS4:lle ja Xbox Onelle. Samalla Microsoft on julkistanut myös tukun muita uusia Xbox Onelle matkalla olevia pelejä ja esitellyt aikeitaan sitoa Xbox Onen ja Windows 10:n läheisesti yhteen.
Ensi viikolla Grand Theft Auto Online saa vihdoin ryöstötehtävänsä. Ryöstöt eivät ole kuitenkana ainot sisältölisä, jonka peli tuolloin saa.
Magicka 2:n julkaisupäivä! Ja niin on myös uusi pelin traileri!
Joukko entisiä Telltale Gamesin ja Disneyn kehittäjiä on muodostanut yhdessä studion, jonka ensimmäinen peli on teinijännäri Oxenfree.
PlayStation Plus tarjontaa päivittyy jo tällä viikolla kuudella uudella pelillä.
Mad Maxia ei ehditty saamaan vielä vuodelle 2014, mutta odotus on nyt päättymässä viimein syyskuussa.
Vuonna 1993 alun perin julkaistu taktikointipeli Syndicate on saatavilla nyt ilmaiseksi Originista.
Knights of Pen & Paper palaa uuden pelin voimin toukokuussa.
Stealth Incin matka jatkuu huhtikuussa muillakin kuin Nintendon laitteilla.