Tekijä: Sega Studios Australia
Julkaisija: Sega
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: PS3, Xbox 360 (testattu)
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 2–4
Verkossa: 2–8
Olympiahuumaa
Kesäolympialaiset ovat jo nurkan takana. Varma merkki vuoden suurimman urheilujuhlan lähestymisestä on se, että sitä käsitteleviä puolivillaisia lisenssipelejä on alkanut saapua kauppoihin. Perheen pienimmille suunnattu taannoinen Mario & Sonic at the London 2012 Olympic Games ei ollut kummoinen, eikä aikuisempaan makuun suunnattu ja vielä pidemmän nimen omaava London 2012: The Official Video Game of the Olympic Games kykene sekään nousemaan klassikoksi.
Olympialaisia käsittelevien videopelien historia ei ole kunniakas. Vuoden 1987 usealle eri alustalle ilmestynyttä ikivanhaa California Gamesia pidetään edelleen lajityypin klassikkona, koska tarjonta on ollut surkeaa. Yleisurheilupeli Track & Fieldin erinomainen NES-versio on sekin 1980-luvun lopulta. Markkinoilla on hyvän tuotteen mentävä aukko, eikä Segan Australian-kehitysyksikköä voi kuin onnitella rohkeasta päätöksestään yrittää kehittää nopealla aikataululla nykyaikaista olympiapeliä.
Katso kengurun loikkaa
London 2012:n esillepano vakuuttaa. Peli ei ole pöllömmän näköinen, eikä yleisön mylvinnässä tai asiantuntevassa selostuksessa ole valittamista. Mukana on kymmeniä urheilulajeja pöytätenniksestä melontaan ja telinevoimistelusta kestävyysjuoksuun. Valitettavasti pelattavuus ei ole parasta mahdollista. Kaikki lajit luottavat joko nappien hakkaamiseen, nappien oikea-aikaiseen paineluun tai analogitattien liikuttamiseen rytmissä. Pelaajan peukalo kipeytyy, mutta todellista liikuntaa hamuavien kannattaa ennemmin laittaa lenkkikengät jalkaan ja suunnata pururadalle.
Pelin sisältämä Kinect-tuki on pettymys. Vain pieni osa lajeista tukee liikkeentunnistusta, eikä esimerkiksi tennispallon hutkimisesta tule mitään huonon kalibroinnin takia. Sadan metrin juoksussakaan ei jostain syystä tarvitse liikuttaa jalkoja, vaan pelkkä käsien heiluttaminen riittää. Kehitysaika on selvästi loppunut tekijöiltä kesken.
Lisenssin taakka
Segan haltuunsa saama olympialisenssi mahdollistaa tosielämän tapahtumapaikat, mutta ei oikeita urheilijoita. Usain Boltin ja Tommi Evilän ystävät jäävät nuolemaan näppejään, kun pelaaja pakotetaan ohjaamaan keksittyjä suuruuksia. Maita on vain 36. Näissä karkeloissa viimeksi 1900-luvun puolivälissä menestynyt Suomi on markkinointisyistä kelpuutettu mukaan, ja mukavana yksityiskohtana verkossa saavutetut mitalit lisätään kunkin valtion kokonaispisteisiin. London 2012:n nettipeli toimii teknisesti erinomaisesti, mutta kärsii keskinkertaisesta pelattavuudesta.
Erillistä harjoittelutilaa ei jostain syystä ole. Yksin hikoillessa joutuu tyytymään asiantuntevaan esittelyyn ja sen jälkeiseen koepyrähdykseen, minkä jälkeen siirrytään pääkallopaikalle. London 2012 ei ole erityisen vaikea, mutta liikesarjojen vapaa hiominen olisi silti tullut tarpeeseen. Urheilijoita ei voi kehittää, eikä valmentaminenkaan ole mahdollista. Parasta viihdettä onnistuu tarjoamaan lyhyt uratila, jossa valittu urheilija osallistuu useisiin lajeihin monen päivän aikana. Halutessaan suosikkitapahtumiaan voi myös pelata valitussa järjestyksessä.
Kullan jahtaaminen on tässäkin yleisurheilupelissä ankeaa puuhaa. Lajeja on paljon, mutta vaihtelua ei ole silti juuri ollenkaan. Pelaaminen on pakkopullaa, koska aktiviteetit muistuttavat liikaa toisiaan. Sega Australian olisi kannattanut ottaa mallia Raren hyvistä Kinect Sports -peleistä ja mallintaa tuotteensa niiden mukaan. Nyt voidaan vain todeta, ettei California Gamesia ja Track & Fieldiä ole vieläkään selätetty.