Vaikka Dreamcastin kuolemasta onkin jo monta vuotta, pelaajat muistelevat silti Segan viimeiseksi jäänyttä konsolia lämmöllä. Monikaan Sega-fani ei kuitenkaan tiedä, että Microsoftin Xbox-konsoli meinasi koitua Dreamcastin pelastukseksi.

Segan tuolloinen puheenjohtaja Isao Okawa ei antanut Dreamcastin kuolla taistelutta. Niinpä Okawa tarjosi Bill Gatesille sopimusta. Sopimuksen mukaan Microsoft saisi lisätä Xboxiin Dreamcast-pelien tuen. Toisin sanoen siis ensimmäinen Xbox olisi pyörittänyt Dreamcastin pelejä sopimuksen toteutuessa.

Jos näin olisi käynyt, Dreamcast-konsoli olisi ehkä ajan mittaan kuollut pois, mutta Dreamcastille olisi silti julkaistu pelejä, sillä Xboxien ostajat olisivat voineet pelata niitä konsolillaan, samoin kuin kaikki DC:n ostaneet.

Sopimus kuitenkin kaatui, kun Microsoft ei halunnut sallia verkkopelien toimivuutta Dreamcast-peleille. Microsoft oli panostanut paljon Xbox Liven kehitykseen ja Xboxin verkkopeleihin.

Okawa kuoli Tokiossa maaliskuussa 2001. Myöhemmin samana vuonna Sega päätti vetää töpselin irti Dreamcastistä ja keskittyä pelkkään pelien kehitykseen.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa